En mielelläni narise ja vikise, sillä olen sitä mieltä, että vikinät, narinat ja piipitykset kutsuvat luokseen juuri niitä asioita, joita en halua elämässäni kohdata.
Mutta nyt kyllä narisen, vikisen, kitisen ja marmatan, ja vielä niin maan perusteellisesti. Eihän tässä ole enää mitään tolkkua. Suomen ilmasto on kuin tropiikissa ja kansa kärvistelee päivät pitkät kodeissaan, kuka lattialla, kuka piiloutuneena maakellarinsa viileään pimeyteen.
Miten tässä näin kävi, pohjoisen viileät ja kuulaat kesäyöt muistuttavat turkkilaista saunaa paitsi, että pääkin on samassa laatikossa turpoamassa ja hikoilemassa.
Päiväeläjät ovat muuttuneet yöeläjiksi ja hiippailevat yön pimeydessä eksyneinä, törmäten toisiin yhtä eksyneisiin, kuumuudesta läkähtyviin sieluihin.
Entäpä sitten kotieläimet, niillä vasta kärvisteltävää onkin. Ei tarvitse kuin mietiskellä miltä itsestä tuntuisi kontata neljällä raajalla pitkin lattioita, paksu turkki päällä. Tietysti kissojen lämmönsäätely eroaa ihmisen vastaavasta, mutta en nyt vain halua ajatella asiaa siltä kannalta.
Haluan rinnastaa helleasuissaan jääpaloja narskuttelevat ihmiset ja turkkipäälliset nelijalkaiset ystävämme. Eihän tässä narinassa olisi muuten mitään järkeä, eihän...?
Omat kaksi kissapoikani pötköttelevät kuin karvaiset lahnat pitkin lattioita, siirtyen paikasta toiseen aina sen mukaan, miten meikätyttö liikuttelee tuulettimia oman viileytensä varmistamiseksi.
Tavallisesti kaksi niin aktiivista karvaista pakkausta, jotka toimivat elävinä hyönteisloukkuina, todellisina "suurriistan" metsästäjinä, jaksavat tällä hetkellä vain viitata tassullaan pörräävän siivekkään suuntaan.
Ei tulisi poikien mieleenkään nostaa raskaalta tuntuva takamus ylös ja löntystellä jonkun sekopäisenä lentelevän tyypin perään, jota ei tietysti saisi edes kiinni. Fiksuja poikia...
Teetä juova Mörrimöykky juo vettä ja teetä, teen maullakaan ei ole enää väliä, kaikki käy kunhan se on astiassa, jossa on reunat ja sisältöä.
Pojat eivät jaksa edes tapella keskenään. Päivittäinen kengurutappelu on jäänyt ja hullua kyllä, täytyy todeta, että olen jäänyt näiden muutamien päivien aikana kaipaamaan poikien keskinäistä mätkimistä.
Kengurutappeluasennossa molemmat pojat seisovat tanakasti takatassuillaan ja sohivat etutassuillaan vimmatusti, kunnes toinen saa satuttavan osuman ja taistelu muuttuu takaa-ajoksi, jonka voittajaa voi aina vain arvailla...
Istuessani koneella, takomassa vimmatusti näppäimistöä, ahtautuvat molemmat karvakasat koneen ääreen. Toinen asettautuu näytön ja näppäimistön väliin, toinen taas rojahtaa röyhkeästi näppäimistölle, josta seurauksena on melkoisia kirjoitusvihreitä.
Tänään asetelma oli sama, punainen ukkeli pötkötteli näytön ja näppäimistön välissä, musta möykky taas päätti avustaa narinoiden kirjoittelussa. Punainen sälli muutti asentoa ja tajusi, että velipoika on aivan liian lähellä sillä seurauksella, että tassut kävivät ja musta möykky mätkähti pöydältä lattialle.
Harvoin näkee niin hämmästynyttä ilmettä kuin luomet puolitangossa olevalla mustalla hepulla oli sillä hetkellä. Pikainen tarkastus selvitti sen, että loukkaantumisilta vältyttiin, mutta Mörrimöykky taisi saada elämänsä trauman.
Tällä hetkellä Mörrimöykky pureskelee vähemmän hellästi Karvisen häntää ja kohta on tiedossa laiskanpulskea ottelu, jossa tietokone on vaarassa.
Miten tässä näin kävi, olin valmistautunut narisemaan ja vinkumaan kohtuuttoman trooppisesta ilmasta ja päädyinkin lässyttelemään kahden karvaisen pojan sekoiluista tietokoneella. Varmasti kuumuudella on osuutta asiaan...
Alla YouTube-video, jonka Arnoya Norway lähetti eilisen kommenttinsa mukana. Katsomalla videota, alkoi olemus kummasti viiletä, tuli suorastaan hyvä olo, mikä lieneekin videon tarkoitus.
Kiitokset videosta voi lähettää suoraan Arille, yllä olevan linkin kautta. Itse kiitän viilentävästä videosta tässä ja nyt, se toimii sittenkin...