BLOGGER TEMPLATES - TWITTER BACKGROUNDS »

perjantai 16. joulukuuta 2011

Kuin meren piirtämät aallot hiekalla...

Keskiviikkon iltana, joskus viiden ja kuuden välillä ukkosen sellot soittivat äänekästä konserttoaan salamoiden väläytellessä oudon kauniita valonäytelmiä pilvien yllä.

Miten monilta jäävätkään luonnon ja taivaan ilmiöt huomaamatta, niiden piiloutuessa ihmisten luomien ilmiöiden alle, sekoittuvat kuin luonnollisena osana sitä valo- ja äänimaailmaa, johon ihmiset ovat jo turtuneet.


Valosaasteen värjäämän pilvikerroksen yläpuolella loistavat vaakasalamat välähtelivät ja kaukaa kuului ukkosen kumu kuin taivaalla olisivat kalliot pirstoutuneet.

Harvan silmille avautui käynnissä oleva taivasnäytelmä, sillä se oli verhoutunut tummiin pilviin, työmaiden ja ylitse lentävien lentokoneiden äänimaailmaan.


Ilman sadetta ja tuulta ukkossää tuli ja meni. Se, mikä normaalisti olisi herättänyt pelkoa ja ahdistusta, oli valo- ja melusaasteeseen hukkunut luonnonnäytelmä, joka avautui muutamille harvoille.

Ukonilman jälkeen tuli sade sekä myrskyssä ratsastava tuuli, joka rakasteli rajusti koivuja, taivuttaen ne kivun asentoihin.


Myöhemmin selvisi, että monikaan muu ei ollut huomannut ukkosta ja salamointia, arki voitti luonnon ilmiöiden kosketuksen mielen maisemissa. 

Sateen ääni lävisti tajunnan ja monissa eteisissä kumisaappaat siirtyivät eturiviin, sateenvarjojen löytäessä paikkansa ovien pielistä.


Maanantain ja tiistain välisenä yönä taivaalla vaelsi uskomattoman kaunis pilvien lautta, maalaus vailla vertaa. Eteenpäin lipuessaan ne muistuttivat meren kuvioimia aaltoja hiekalla.

Tuulen kiidättäessä aaltoilevia pilviä nopeutuvalla vauhdilla, niiden välit levenivät. Siellä täällä tähdet tuikkivat kirkkaina, aallot repeilivät reunoiltaan, raahaten perässään harsomaisia vanoja.


Merenranta hiekkaan muodostuvine aaltoineen löysi peilikuvansa pilvien merestä. Kuulaan sinisellä taivaalla kuu loisti salaperäistä valoaan, värjäten ohittavat pilvilautat spektrin väreillä. Oli kylmän kirpeä yö.

Kädet kylmästä nipistellen, sydän lämpöä säteillen katselin taivasta, sen kannella lipuvaa pilvinäytelmää ja olin onnellinen. Miten niin ohimenevistä hetkistä voikaan niin paljon iloita...


Mikä onkaan taivas ja mitä sen mahtipontiset tapahtumat kaukaisuudessa?

Yksiulotteinen kuva moniulotteisesta avaruudesta, joka silmien verkkokalvoilla kadottaa syvyytensä, näyttäytyen vaakasuorana pintana, johon tähdet, kuu, aurinko ja planeetat ovat kiinnittyneet.


On kuin ihmisen ymmärrys ei riittäisi enempään... 

Arki ja elämän säännöllisyys ryöstää ihmisiltä unohtumattomia hetkiä, ilon ja onnen täyttämiä, ihmeiden äärellä viivyttelyjä, jotka koettuaan on mahdollista elää arki täydemmin.


Lauantaille, 10. päivä joulukuuta, osunut täydellinen kuunpimennys hukkui raskaaseen pilvivaippaan, joka suostui raottumaan vasta pimennyksen väistyessä. Näin vaihe vaiheelta esiin tulevan, loistavan täysikuun, jonka kuoriutumista pilvikäärmeet välillä peittivät.

Joskus kuunpimennyksen väistyminen voi olla yhtä upea kokemus kuin kuun kulku maan heittämän täysvarjon läpi.  


Miten surullista taas kerran oli huomata, että saatoin olla alueen yksi harvoista, joka seurasi tapahtumia taivaalla. 

Täydellinen kuunpimennys osui alkavaksi sopivasti kello 16:06 ja 52 minuuttia myöhemmin se oli ohitse. Siitä huolimatta, ketään lähialueella ja -piirissäni ei kiinnostanut lumoava taivasnäytelmä.


On kulunut melkein kaksi kuukautta siitä kun viimeksi kuljetin kameraa mukanani yöllisillä retkilläni. Nytkään se ei ole ollut käteni jatkeena, sillä tällä hetkellä kuvaan mieluimmin silmilläni, pieniä lumoavia hetkiä yksin yössä, jolloin poissa ovat käsien turhat liikkeet, kamera ja sen kanssa askartelu.

Vain katseen siirto, luomien värähdys ja hetki on taltioitunut mieleni kuva-albumiin, otettavaksi esille jonain sellaisena hetkenä, jolloin haluan paeta todellisuutta tai olla onnellinen.


Tätä tekstiä kirjoittaessani, yöllisen sateessa kävelyn antama fyysinen hyvän olon tunne on edelleen kietoutuneena ympärilleni kuin pehmeä peitto, joka säilyttää vielä hetken lämpimän onnellisuuden sisälläni.

Yes, I'm alive again...



Pahus tätä YouTubea, kun video pätkii, takkuilee ja hidastelee, mutta on herroilla sellainen esitys, että kannattaa suosiolla painella tuota YouTuben symbolia ja siirtyä kuuntelemaan musiikkiesitystä isona ja toimivana. Pahuksen pahus...:)

6 kommenttia:

Avalon's Garden and Mewsings of Garden Cottage Cats kirjoitti...

Thank you for stopping by.... Today was a very sad day in the cat blogosphere :(
Today we feel like a thunderstorm ..... to wash away and clean, taking the heartache and sadness.... Poor Admiral's mom,,,, I know that heartbreak only too well.......
Always Peaceful to watch the nightsky ~
Blessings ~
Angel

JUAN FUENTES kirjoitti...

Paradoja de la vida,tus fotografias
dan la fuerza de la creacción y la mia de la destrucción.
Son dos formas de crear eso que llamamos arte.
Abrazos
Juan

Arnoya Ari kirjoitti...

Kaupungit ovat eristyslaitoksia joilla estetään luonnon ja ihmisen vuoropuhelu.
Sitten ihmiset vielä maksavat nähdäkseen vilkuvalta näytöltä keinotodellisuuta vaikka luonto tarjoaisi jotain ainulaatuista ilmaiseksi.

JUAN FUENTES kirjoitti...

Tus comentários a mi fotografia son lógicos,en ella quize expresar lo emífera que és la vida,y que hay que tomarla con un poco de humor.
Te agradezco tu constancia en las entradas a mi flog
Abrazos

a-kh kirjoitti...

Täälläkin salamoi ja jyrähteli.

Tuo silmilläkuvaaminen on hyvä idea. Kunhan tekniikka edistyy, niin tökkäämme vain muistikortin nuppiin ja alamme silmäillä ympärillemme.

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hi Angel!
Life is not always fair, things happen as they happen in life. Its time to come and its time to go. I know the very feeling, sadness and missing someone very dear. Lots of hugs...:)

Hola Juan!
Sí, tienes razón. Nos describen el mundo como lo vemos y / o quiere mostrarlo a otras personas. Es paradójico y sin embargo, es nuestra manera de entender el pasado, presente y del futuro. Tenga cuidado y abrazos ...:)

Hei Ari!
Harvoin enää "ilmainen" kiinnostaa ihmisiä ja olisiko niin, että luonto ja sen ilmiöt ovat itsestään selviä, koska tahansa silmien ja kokemisen ulottuvilla? Liian helppoa, mutta unohdettua. Sen vain tiedän, että ihmisiä ei paljoa kohtaa ulkona luonnossa, varsinkaan poluilta ja kävelyteiltä syrjässä. Outoa, mutta totta...:)

Hei a-kh!
Niinpä, silmillä kuvaamisessa ei ainakaan muistikortti täyty, saati tarvitse raahata ylimääräisiä vempeleitä mukana. Suosittelen...:)