BLOGGER TEMPLATES - TWITTER BACKGROUNDS »

lauantai 10. syyskuuta 2011

Syksyn ilo iholla...

Miten hengästyttävän kaunis aamu avautuikaan silmieni eteen astellessani tutumpaakin tutummissa maisemissa. Kaikkialla kimaltelivat yöllisen sateen jättämät pisarat, joita jäin pitkäksi aikaa ihastelemaan. Ilmassa tuoksui kosteus ja viileys, puhdas syksyn henkäys.


Suljin silmäni ja vain hengitin syksyä sisääni. Vähitellen erotin tuoksuja toisistaan, ne jotka pyrkivät peittämään alleen hennommat tuoksut ja lopulta hienovaraiset häivähdykset, joilla ei ollut tarvetta kuuluttaa ilmoille omaa osuuttaa tuoksujen valtavassa kirjossa.

Silmät suorastaan lepäsivät avautuvassa maisemassa, metsän vieläkin vahvassa vihreydessä, sammalien peittämillä kivillä ja jo maahan ehtineiden lehtien väreillä. Joka puolella oli liukasta, petollisen kiinteää, mutta koska tahansa kenkien alta lipeävää maata ja lehtiä.


Varikset lentelivät aamusta pökertyneinä, rähisten komentoäänillään aamun uutisia toisilleen. Muutama tolkuton orava juoksenteli päättömästi langoilla, hypähti puihin ja takaisin langoille, tietämättä itsekään minne kaikkialle hypellä.

Ilmassa kimalteli sateen pisaroita, auringon pilkistellessä pilvien raoista pitkinä valoisina nauhoina. Syksy oli vahvasti läsnä hetkissä, kaikkialla luonnossa, joka on valmis luovuttamaan kesän vehreyden joka vuosi toistuvalla pienelle kuolemalle.


Kaduille oli levittäytyneenä märän asfaltin ja keltaisten lehtien muodostamia tilkkutäkkejä. Tuuli pudotteli uusia lehtiä, tanssittaen niitä hetken ilmassa, viimeisen kerran, ennen niiden lopullista liittymistä kaltaistensa joukkoon, tumman grafiitin väriselle alustalleen.

Metsässä tuoksumeri oli voimakkaimmillaan, puiden kaarnojen kirpeä tuoksu sekoittui, kuin huomaamattaan, sammaloituneiden kivien jo vahvasti väsyneeseen tuoksumaailmaan.


Viime vuoden neulaset taistelivat elintilastaan kaikkialta putoilevien, alas lankeavien kultasateiden kanssa. Vaahterat antavat vielä odottaa viimeistä kukoistustaan, ennen värien räjähtämistä silmien verkkokalvoille.

Aamun usva ja sade olivat peittäneet ruohomättäät kymmenin tuhansin läpikuultavin pisaroin, jotka kimaltelivat kuin nestemäinen timanttipöly kaikissa sateenkaaren väreissä. Henkeäsalpaavia hetkiä hiljaisessa metsässä, aukioilla ja kivien valtakunnassa.


Pääni yllä lensivät lukuisat lintujen muuttoaurat, törähtelevien äänien kakofonia kaikui ilmassa hanhien lepattaessa rispaantuneessa aurassaan ylitseni.

Syksy tuntui iholla, pieninä viileinä sykäyksinä, kosteus nousi maasta ja hiipi, kuin varkain, tuulen viilentämälle iholle.


Ja sateen värit loistivat ja kimaltelivat kaikkialla, puiden lehdissä, vielä kukoistavalla nurmella sekä kiviä peittävillä hohtavan vihreillä sammalilla.

Pihlajat kantavat oksillaan raskasta taakkaa, täyteläisen punaisina hohtavat tertut painuvat pisaroiden painosta entistä kumarampaan.


Koivuissa osa oksista on muuttanut lehtensä kirkkaan keltaisiksi ja ne hulmuavat tuulessa kuin raidoitetut hiukset, pudotellen vähä vähältä lehtiään, uuden tilkkupeiton raaka-aineeksi.

Ja minä hengitän syksyä syvään, silmäni näkevät kaikkialla värejä, tuoksujen vangitessa paikalleen. Iho tulkitsee viileyttä ja herää...

6 kommenttia:

A kirjoitti...

Kuulasta, kirkasta, kaunista tai sumuun verhottua hämärää---.

JUAN FUENTES kirjoitti...

Todas tus imágenes paracen salidas de
un cuento de adas,ellas hacen retroceder mi mente a mi infancia,
pero al escuchar la música me vuelve a la realidad.
Si te gustan mis fotos,quedo agradecido por ello

Abrazos

Birgitta kirjoitti...

Ihanaa kasteen ja syksyn tuntua. Vihreät sammaleet aina vaan kaunistuvat syksyn lähestyessä ja miten ihanaa onkaan hypistellä pihlajanmarjoja, kastanjoita ja tammenterhoja.

Ihanaa viikonlopun jatkoa =)

a-kh kirjoitti...

Olin päivällä kallioilla. Korpit rähisivät. Jossain oli raato. Alkusyksyn päivä oli kesäisen lämmin.

Albinonilla on kaunista musiikkia. Bach ja hänen aikansa on minulle mieleen.

Usein hautajaisissa tai muistotilaisuuksissa soitettava Adagio g-mollissa viululle, jousille ja uruille julkaistiin 1958. Sen usein virheellisesti väitetään olevan Tomaso Albinonin työtä, mutta kyseessä on Remo Giazotton sävellys, jonka Giazotto väitti pohjautuvan toisen maailmansodan Dresdenin pommituksien jälkeen kirjaston raunioista löytyneeseen Albinonin basso-osaan. (Lähde Wiki)

Leenamarketta kirjoitti...

Nyt kun katson ikkunasta ulos, niin on sumua, märkää ja lehdet leijailevat puista, ei niin romanttinen näky, mutta kiitos sinulle kun loit niin romanttisen ihanan kuvan syksyn kulusta :) Piristi kummasti.

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hei Aili-mummo!
Syksyssä on tosiaan omansa laatuista taikaa. Se vie mukanaan kuljeskelemaan pitkin metsiä ja merenrantoja. Kuulaita, utuisia ja usvaisia ovat maisemat...:)


Hola Juan!
Bueno, creo que nunca estamos lo suficientemente adultos para disfrutar de los cuentos de hadas. Y la música, sí, no puedo ni siquiera pensar en un solo día sin música, cualquier tipo de música. Y, Juan, me gusta las fotos porque son diferentes, lleno de colores y momentos de la vida ... Tenga cuidado y abrazos ...:)

Hei Birgitta!
Totta kirjoitat, sammaleet vain jatkavat kaunista viheriöintiään muun ympäristön tummuessa ja vaihtaessa väriään. Ovat vain niin pahuksen liukkaita, suorastaan salakavalia, sillä astuessani sopivasti sammaleen peittämälle kivelle, huomaan nopeasti löytäväni itseni pyrstölläni maassa. Siis kauniita ja kavalia...:)

Hei a-kh!
Pahus, laitoitpa hyvän tietoiskun. Jostain syystä, en ole huomioinut tuota ristiriita, mutta arvaapa vain, sujahtiko tiukasti aivojeni "hyvä tietää" osastolle. Ja totta kirjoitat, Albinoni ja muut aikalaiset ovat rauhoittavaa musiikkia kaiken hosumisen ja kiireen keskellä. Millä ihmeen muulla konstilla sitä itseään rauhoittelisi kuin tämän kaltaisella musiikilla, en niin vain tiedä...:)

Hei Leenamarketta!
Sumua, voi että, silloin yleensä painelen ponihäntä suorana kameran kanssa tai ilman, suoraa kohti. Siis, mikäli siihen on mahdollisuus. Jännä miten vetisestä ja harmaastakin värimaailmasta löytyy aivan yllättäviä aarteita, riemastuttavia väriläikkiä, joita sitten vielä kotonakin muistelen suupielet korkkiruuveilla...:)