BLOGGER TEMPLATES - TWITTER BACKGROUNDS »

maanantai 26. syyskuuta 2011

Pelolla on pirulliset kasvot, surulla suloisen katkera suu...

Ihmismieli on kyllä varsin merkillisen itsellinen maailma, kuin kyläyhteisö, jossa osa kyläläisistä puhaltaa yhteen hiileen, toisten tapellessa raivopäisesti keskenään taustalla. 

Jokaisessa kylän talossa asuu joku kummajainen, asiansa selvittänyt kunniallinen tajunnan kansalainen tai sitten kaiken kätköihinsä piilottava salamyhkäinen hamstraaja, joka ei päästä lähelleen.

Ja miten merkillistä on sekin, miten katsomalla jotain luonnossa tapahtuvaa, mieleen nousevat täysin toisiinsa liittymättömät asiat. Kuin tajunnan sisäinen, sekainen kyläkokous, jossa jokainen haluaa äänensä ensimmäisenä kuuluville.


Olen jo pitkään ihmetellyt vaahteranlehdissä tapahtuneita muutoksia, enkä nyt tarkoita syksyn tuomia värileikkejä, vaan jotain paljon vakavampaa. Tämän kesän aikana ympäristön vaateranlehdet ovat saaneet ylimääräisen, pahaenteisen koristeen.

Pikkuhiljaa lehtiin ilmestyi mustia ympyröitä, kuin savukkeenpolttamia, jotka lisääntyivät kesän ehdittyä pidemmälle. Nyt lehdet ovat melkein kokonaan mustien, pyöreiden läiskien peittämät ja samaa oireilua on näkyvissä melkein kaikissa lähiympäristön vaahteroissa.

Onko kyseessä jokin, vain vaahteroihin iskenyt puusairaus, vaikuttiko kuuma ja kuiva kesä tuhoisasti vaahteroiden lehtiin, miksi vaahterat sairastavat mustatäplätautiaan näin oudolla tavalla?


Joissakin vaahteroissa nopeasti tapahtuneen täplätartunnan jälkeen lehdet kuivuivat ja käpristyivät rullalle, puut näyttivät melkeinpä kuolleilta.

Vaahteranlehdistä tajuntani harppasikin vauhdilla aivan toiseen aiheeseen, dramaattisiin muutoksiin, joita lähiympäristössäni on tämän vuoden aikana tapahtunut todella runsaasti, liikaakin...

Desktop Nexus: Wallpapers > Video Game Wallpapers > Other Wallpaper

Kirjoitin joskus viime keväänä alla olevat kursivoidut rivit, ajankohtana jolloin elämäni oli todella kirjoittamani kaltaista, mieli mustana yön syvimmällä hetkellä.

Tänään eivät surut enää piilota elämää alleen, sillä en anna niille mahdollisuutta ryömiä sisälleni, hallitsemaan ajatuksiani, enkä myöskään suostu antamaan niille pääosaa elämässäni.


En enää tiedä elänkö todellisuudessa vain olenko jo sulautunut unien maailmaan, jossa painajaisesta painajaiseen turvallisuuteni rikkoutuu, vapauteni siivet ovat riekaleina ja sulaudun yhteisten painajaisten äärelle...

Pelolla on pirulliset kasvot, surulla suloisen katkera suu ja unissa kerrotut tarinat ovat todellistakin todempia, aamuhämärässä käsin kosketeltavia.


Nyt nuo samat sanat vaikuttavat ylidramaattisilta, jopa pateettisilta, mutta  kirjoitushetkellä ne olivat tosia...   

On vaikea löytää inhimillisen järkevää tapaa toipua elämän antamista sähköshokeista, jos shokkeja tulee epäsäännöllisen säännöllisesti, ihmisen itsensä voimatta vaikuttaa asiaan.


Surulla on yksi hyvin erityinen ominaisuus, muista tunnetiloista poiketen se jää mielellään hiljaiseksi alivuokralaiseksi tajunnan autioituneeseen taloon.

Se ei pidä itsestään meteliä, se vain sisustaa talon melankolian läpäisemättömin värein, toimien kuin vartija, jota ei ole koskaan palkattukaan.


Vartijoiden määrän lisääntyessä, autiossa talossa syntyy väkisinkin epätoivottua liikettä. Vartijoiden varjot sukeltavat esiin juuri niinä hetkinä, jolloin ihminen halaa yksinäistä itseään, kuvitellen päässeensä surujen huipuilta alas, jatkaakseen elämäänsä, monia ihmisiä vähempänä...

Menetysten määrä ei koskaan ole vakio, ja niiden yht'äkillinen lisääntyminen saa väkisinkin ihmisen joko puolustuskannalle ja pakenemaan, tai halvaannuttaa paikalleen ja vaikenemaan, joskus jopa molempia, ei sentään yhtä aikaa...


Silloin kun elämä koskee itseä, ihminen on herkempi huomaamaan ympäristössään samassa tilanteessa olevia ihmisiä. Ovatpa kyseessä sitten kipsatut raajat, raskaana olevat naiset, hiprakassa toikkaroivat tai muuten vain elämästään nauttivat ihmiset. Vertaisryhmään kelpaavat jopa saman kaupan kassia kanniskelevat kiireiset kanssaihmiset.

Samankaltaisuus tarkentaa katseen, tuo vertailukohteita silmien eteen, kuin sanoakseen, että et ole koskaan yksin, aina löytyy samassa elämäntilanteessa olevia kanssaihmisiä, samalla maalla vaeltajia.


On helpottavaa huomata, miten surusta kirjoittaminen ei enää lisää surua. Minän autiotalo ei enää kumise tyhjyyttään, melankolian läpäisemättömät värit ovat vaihtuneet uusiin ja varjoissa liikkuvat alivuokralaisetkin ovat kadonneet.

Menetysten sanansaattajat lennättelevät edelleen pelättyjä viestejään, mutta tällä hetkellä tärkeintä onkin se, miten toimia viestin saapumisen jälkeen.


Jäädäkö yksin pimeään, unohtuako pysähtyneeseen hetkeen, antaako menetysten menettää myös osan itsestään, sulkeako elämänsä ja antaako surun sisustaa mielen asumuksen synkillä väreillään?

Jäljellä on vähemmän ihmisiä jakamassa yhteisiä hetkiä menneisyydessä, sanoitta selvien tunne-elämysten unohdukseen vaipumista. Ja toisaalta, ihmisen tulee tehdä oikein myös itselleen, noustava ylös polvistuneen alistuneesta asennostaan, jossa selkä tulevaisuuteen käännettynä, ihminen unohtaa ihmisen...


Suruun ja menetyksiin ei voi jäädä elämään, sillä tänään rakennetaan huomisen taloa. Mikäli huomisen talo on perustuksiltaan elämätöntä surua, ei talo kanna asukastaan, vaan sortuu kuin huomaamattaan.

Tämän päivän ajatuksista ja teoista, ihmisten kohtaamisista ja suhteesta itseemme, luomme vähä vähältä, askel askeleelta uusia mahdollisuuksia ja ilon aiheita, huomisen talon rakennusaineita.



Mitä tahansa tänään kohtaamme, meillä on aina mahdollisuus päättää siitä, mitä kannamme mukanamme, mitkä muuttuvat muistoiksi, mitkä jätämme eiliseen ja mille annamme mahdollisuuden, sillä joka tapauksessa ja meistä huolimatta, huominen tulee...

tiistai 20. syyskuuta 2011

Kahvia, hinnalla millä hyvänsä...?

Olen erinäisenkin kerran mietiskellyt päässäni erilaisten nautintoaineiden hintojen suhdetta toisiinsa. Lähinnä kahvin ja oluen hintojen hiuksenhieno ero on se, joka edelleen saa pääni pörisemään kuin mehiläispesä kiireisimpänä medenkeräysaikana.

Eräässä Itä-Helsingin lähiön ostoskeskuksessa kahvin hintaerot tulevat pienellä alueella hyvinkin selvästi esille. Kahvia tarjotaan kaikkialla, mutta millä hinnalla?

Desktop Nexus: Wallpapers > Abstract Wallpapers > 3D and CG Wallpaper

Heti metrosta ylös tultaessa on R-kioski, jossa palvelu pelaa ja myyjät ovat inhimillisiä sekä hoitavat työnsä asiakaspalvelun kultaisten sääntöjen mukaan.

Ainoa, mihin Ärrän myyjät eivät kykene vaikuttamaan, on kahvin hinta. Siispä 2,5 desiä kahvia pahvimukissa maksaa 1,5 € ja 3,6 desiä 2 €. Taattua Ärrän Juhla Mokkaa, välillä pirullisen kuumaa ja tummaa, mutta aina maistuvaa.


Desktop Nexus: Wallpapers > Abstract Wallpapers > Other Wallpaper

Seuraavaksi kahvia on tarjolla metron sisäänkäynnin läheisyydessä sijaitsevan marketin kahviossa, jossa on todella inhimilliset hinnat, samoin palvelu pelaa ystävällisellä otteella. 

Samankokoinen pahvimukillinen kahvia kuin R-kioskissa maksaa marketin kuppilassa 0,95 €, siis 2,5 dl ja nyt on pakko todeta, että huomattavasti tyylikkäämmässä pahvimukissa tarjoiltuna kuin Ärrän pahvimukit.

Ei tarvitse ihmetellä, että olemme ystävieni kanssa siirtyneet R-kioskin vakioasiakkuudesta paikallisen marketin kahvion vakioasiakkaiksi. Pahvimukin voi molemmista ostaa mukaan, joten ainoa kriteeri on enää hinta, laatu on sama ja palvelu molemmissa yhtä ystävällistä.

Desktop Nexus: Wallpapers > Abstract Wallpapers > Other Wallpaper

Mikäli haluamme istuskella rauhassa ja katsella ikkunoiden läpi ostoskeskuksen elämää tulematta nähdyiksi, vilahdamme Helmi Grillin ovesta sisälle ja istahdamme ikkunaloosiin.

Kupillinen hollantilaista erikoiskahvia maksaa 2,20 €, jolla  hinnalla saa jo riittävän kokoisen mukillisen tai lasillisen kahvia ja jäävettä, kyytipoikana kerrassaan loistavaa palvelua.

Desktop Nexus: Wallpapers > People Wallpapers > Business Wallpaper

Se mikä koko touhussa on hulluinta on se, että heti metroasemaa vastapäätä on Bar Kondis, joka tarjosi kesällä ison Karjala-tuopillisen hintaan 2,20 €.

Tuopissa on nestettä enemmän kuin pienessä pahvimukissa, tuoppi sisältöineen kolahtaa päähän, kahvi tekee vain hivenen vikkeläksi sisältämänsä kofeiinin takia.

Desktop Nexus: Wallpapers > Abstract Wallpapers > Photography Wallpaper

Miksi ihmeessä siis pysyä selvinpäin ja maksaa itsensä kipeäksi pahvimukillisista kahvia? Ei sitten niin mitään järkeä, kalja maksaa vähemmän, kolahtaa päähän enemmän ja tukee kotimaista valmistusta.

Kyllä minä sen tajuan, että kahvin maailmarkkinahinta on noussut vallan hulvattomasti, sillä kahvisatoja on tuhoutunut ja kahvipörssissä nostetaan hintaa hysteerisesti, jotta rahat saataisiin kynittyä pois ainakin kahvijuopoilta suomalaisilta, jotka eivät edelleenkään tajua pysyä kotimaisissa nautintoaineissa.

Desktop Nexus: Wallpapers > Architecture Wallpapers > Skyscrapers Wallpaper

Ruohonjuuritason kahvinviljelijät eivät näistä heilahteluista hyödy, korkeintaan kärsivät entistä enemmän, kun hinta ehkä joskus kääntyy taas laskuun. 

Herää vain inhottava ja omaatuntoa kolkutteleva kysymys, olemmeko riistäjiä ja köyhdytämmekö maapallon maaperää himokkaalla kahvinlitkimisellämme? Olemmeko kaiken pahan alku ja juuri tyhmine tapoinemme?

Pahvimukit ovat vielä asia erikseen, sillä niiden aiheuttamaa huonoa omaatuntoa emme saa pestyä puhtaaksi edes silloin tällöin mukana kannetulla termosmukilla.  Kyllä nyt tekee häijyä olla kaupunkilainen ihminen...

Desktop Nexus: Wallpapers > Abstract Wallpapers > Other Wallpaper
Mitä siis tehdä seuraavan kerran kahvijanon yllättäessä, ostaako tuoppi kotimaista valmistetta olevaa olutta lasissa tai lasisessa tuopissa vai tyytyä pahvimukilliseen Juhla Mokka-kahvia?

Vaikka emme raivoraittiita olekaan, niin kaipa tässä vielä kahvissa pysytään, ainakin siihen saakka kunnes kipupiste kahvin hinnassa ylitetään. Ja senkään jälkeen tuskin ohrapirtelöön siirrytään...

lauantai 17. syyskuuta 2011

Edelleen sama maailma...

Aamun kylmyys ja kosteus sekä värien yltäkylläisyys olivat melkeinpä typerryttäviä ja askeleet johtivat väkisinkin ja itsestään maarunskan valloittamille, tuttuakin tutummille ja rakkaille luonnon ja luontoon eläytymisen paikoille.

Taivas oli yhtä sininen kuin ennenkin, pöyheän pehmeät pilvijonot kiitivät taivaalla tuulen paimentamina. Kaikki oli kuin ennenkin, mutta ei sittenkään...


Desktop Nexus: Wallpapers > Nature Wallpapers > Sunsets Wallpaper

Kylmä kosteus oli eilistä kylmempää, kasteen ja usvan pisarat kiinteämpiä ja kirkkaampia, aamun väri oli kolean kirkas ja upea.

Kaikkialla voimakkaana aistittava tuoksumaailma oli koleudesta kovempi, kylmän kosteuden koskettamaa.


Desktop Nexus: Wallpapers > Nature Wallpapers > Sunsets Wallpaper

Ihmiset olivat maailmastani kadonneet, tiet ja polut hiljaisuuden kattamat. Vedin syvään henkeä, nautin aamun kulusta sisälläni, ihollani tuntuvista kostean viileistä ilman taputuksista poskillani.

Miten nautinkaan näistä hetkistä syksyisessä luonnossa, askelteni äänistä märillä lehdillä, hiekan rapinasta jalkojeni alla ja petollisten liukkaiden kivien sammalpäällysteiden varottavasta vihreydestä...


Desktop Nexus: Wallpapers > Nature Wallpapers > Other Wallpaper

Aurinko oli jo korkealla, paistaen terävästi silmiin. Sen väri oli kalpean haalistunut, kova ja paljastava. Oli kuin aurinko kalpean terävillä säteillään olisi halunnut näyttää todellisen maailman, nauraa ihmisen järjettömyydelle ja sille, miten helposti kesän keltaisempi värimaailma loi valheellisia illuusioita, joihin ihmiset niin helposti lankesivat.


Desktop Nexus: Wallpapers > Nature Wallpapers > Forests Wallpaper

Nojasin kevyesti männyn hilseilevään runkoon, tuntien sen pehmeän kovuuden, samanaikaisesti kuunnellen puiden pauketta tuulessa, naksahduksia ja taipumisen suhinaa.

Lehtien havina hyväili korviani, hellien ajatusten lentoa mieleni metsissä. Luovutin menneiden aikojen kauhtuneet kummitukset syksylle, vapautuen turhasta painolastista tämän hetken elämässä.

Desktop Nexus: Wallpapers > Abstract Wallpapers > Photography Wallpaper

Närkästyneenä touhuava piskuinen orava katseli vähän väliä mäntyyn nojailuani. Mielessäni käväisi, että olinko valinnut oravan oman puun ajatusteni lennättämisen paikaksi, vai olinko vain muuten liikaa sen maailmassa.

Sillä hetkellä oravan närkästyksen kohteena oleminen ei liikuttanut minua vähääkään, ei edes se, että myös lintujen napisevat äänet ilmoittivat minun olevan liikaa, tuovan ihmisen maailman liian lähelle, olevan varaaksi siellä eläjille.


Desktop Nexus: Wallpapers > Nature Wallpapers > Forests Wallpaper

Sienten monilukuinen joukko kansoitti kankaat ja piiloutui aluskasvillisuuden alle. Toinen toistaan kauniimpana ja herkullisempana, tuntemattomuuden peitossa lymyilevää myrkyttäjää ja herkkusuun aarretta, toistensa läheisyydessä, suloisessa sekamelskassa keskenään.

Tietämättömänä voin vain tarkentaa kameran objektiivia, tallentaa värejä ja muotojen moninaisuutta talven varalle. Sienten tuoksu tuntui voimakkaana, kosteus oli sivellyt niiden pinnan himmeän kiiltävällä kalvolla ja värit toistuivat sen vaikutuksesta moninkertaisina.


Desktop Nexus: Wallpapers > Nature Wallpapers > Mountains Wallpaper

Luonnon äänimaailma oli vähäisempi monien lintulajien poismuuton vuoksi. Jäljelle jääneet siivekkäät olivat kuin menneen kesän kaikuja, vaimeampia ja vähemmän.

Hämmentävän erilainen vierailu luonnossa oli päättymäisillään ja jäin miettimään kaikkea kokemaani. Mikä oli niin erilaista, mikä muuttunut kokonaan ja mistä ei ollut enää jälkeäkään? Ehkä vasta tänään todella tajusin kesän ja syksyn vallanvaihdoksen, jälkijunassa ja pitkällä viiveellä, mutta viimeinkin.


Desktop Nexus: Wallpapers > Abstract Wallpapers > Fantasy Wallpaper

Ja maailma oli edelleen samanlainen, mutta kuitenkin niin erilainen... 

torstai 15. syyskuuta 2011

Ihmissuhteiden tavaratalossa...

Istun luonnon suuressa sylissä, hiljaisuuden hetkellä, jolloin mieli ja ympäristö ovat yhtä, saumaton kappale tätä maailmaa, jossa mikää ei ole sitä, miltä näyttää. Mietiskelykivelläni istuen, jalat ja takamus tiukasti kivessä kiinni, mieleeni tulee välähdyksiä tapahtumista, sanoista ja ihmisistä.

Ne ovat painuneet syvälle alitajuntaani ja ryöpsähtelevät esiin hetkellä, jolloin olen kaikkein herkimmilläni, väsynyt käsittelemään niitä juuri nyt, turtunut niiden monilukuisuudesta sekä kipeistä pistoista läheisteni elämässä.

Desktop Nexus: Wallpapers > Nature Wallpapers > Forests Wallpaper

Kaikki ne sisältävät itsessään tarinan, monia tarinoita, joihin minulla ei ole pääsyä, mutta jotka mielessäni yhdistyvät yhdeksi suureksi tarinaksi, joka on yhtä vanha kuin ihmisen historia.

Kuuma ja lyhyt kesä vain käväisi, pian kadotakseen syksyn pimeisiin öihin. Se näytti monelle julmat kasvonsa, rankaisevat kätensä sekä kykynsä haavoittaa syvältä. Sen  aikana ihmisten elämissä tapahtui paljon, joidenkin kohdalla aivan liikaa. 



Syksy on sadonkorjuun aikaa ja silloin tehdään myös inventaarioita, siitä mitä kesällä tapahtui ihmissuhteiden tavaratalossa sekä siitä, että ei tapahtunut mitään.

Valossa ihmiset kohtasivat, löysivät toisensa ja jotkut jopa ehtivät eroamaan auringon nousujen ja laskujen välisenä aikana. Kesäöinä Kohtalottaret punoivat nauhojaan, yhdistellen ja erottaen, näennäisesti täysin mielivaltaisiin päätöksiin päätyen.



Joidenkin kohdalla juonikkaat ihmissuhteisiin puuttujat löysivät yhdistävät langat, punoen ne tiukasti yhteen, katsellen ilkurisesti vierestä, miten punos joko yhdistyi sulaviksi solmuiksi tai löystyi solmujen mahdottomuuteen.

Ahneille löytyivät omat punos- ja sidoslankansa, jotka saivat punnitsemaan ahneuden syvintä olemusta, irroittamaan otteensa ja hamuamaan sitä, mikä vaikutti tuottoisimmalta, ei niinkään rakkaimmalta. 

Desktop Nexus: Wallpapers > Animal Wallpapers > Birds Wallpaper

Rakkauden toreilla ahneille oli aivan omat kojunsa, joissa tarjolla oli ahneudesta tietämättömiä onnen etsijöitä sekä niitä, joiden ahneus oli vielä suurempaa kuin niiden, jotka vielä epäilivät itseään.

Ja onnen pelipöydissä, Kohtalottaret jakoivat pelimerkkejään, voittajille paljon ja häviäjille ei riittänyt yhtäkään...

Desktop Nexus: Wallpapers > Nature Wallpapers > Sunsets Wallpaper

Kesän jälkeen, ihmissuhteiden tavaratalossa eri osastot ovat vaihtaneet paikkaansa ja nimetty uudestaan. Ja jälleen kerran, syksyn alennusmyyntien lähestyessä, eniten on tarjolla jätettyjä, petettyjä ja hylättyjä.

Missä ovat ne hullut päivät, joissa suurin kysyntä on siitä, mitä on eniten tarjolla? Miksi kenellekään eivät kelpaa toisten käytetyt ja hylätyt ihmiset, vai ovatko he liian kuluneita, muokkautuneet sopiviksi vain yhdelle ihmiselle...?


Kun kysyntää ei löydy edes hulluilla päivillä tai alennusmyynneissä, kulkee tie halpahallien tarjouslavoille ja niiltä lopuksi kirpputoreille yllätysten koreihin.

Ihmisten kipputoreilla on mahdollisuus tehdä löytöjä, niissä voi kohdata aarteita, joiden arvoa kukaan muu ei ole koskaan ymmärtänyt. Elämän mestariteoksia, jotka sädehtivät hiljaista kauneutta, kun niiden päältä on puhdistettu ajan mukanaan tuoma lika ja väärä patina.

Desktop Nexus: Wallpapers > Nature Wallpapers > Sunsets Wallpaper

Se, jolle kirpputorilöytö puhuu kuiskaavalla äänellä, jolle paljastuu löydön koko kauneus, puhdistaa hellin käsin löytämänsä ihmisen hylkäämisen, pettymyksen tai jätetyksi tulemisen patinasta.

Löydetty aarre näkee päivänvalon uudelleen, loistaen himmeästi omaa ainutlaatuista valoaan, yrittämättäkään kilpailla uusien ja käyttämättömien hankintojen kanssa valon tehokkuudella. Loistosta on helppo sokeutua, mutta lämmintä valoa se ei tarjoa.

Desktop Nexus: Wallpapers > Nature Wallpapers > Rivers Wallpaper

Ihminen on kaikkien kokemustensa summa, mutta jostain syystä nopeimmin esiin nousevat menetysten kipu ja arpien kovuus. Kun lakkaa laskemasta haavojaan ja arpiaan, havaitsee ehkä sen, mitkä niistä ovat eniten muovanneet, tehneet inhimillisen.

Jos vain etsii valoa, pyrkien välttämään varjoja ja pimeyttä, todennäköisesti jossain vaiheessa kompastuu pimeään, etsimään itseään.



Juonivat Kohtalottaret jatkavat päättömiä leikkejään, jättäen yksin ja ikävään, nostaen toiset korkealle elämään. Pimeys lankeaa, toisille pimeämpänä ja syvempänä, toisille taas valoa tulvii kaikkialta, enemmän kuin ehkä sietääkään ja siksi sortuu epäilemään...

Syksyn illat tummuvat nopeasti ja suolakivilamppujen pehmeän oranssisessa hämärärässä mielen tunnetilat liikkuvat syvemmillä tasoilla kuin kesällä, jolloin valo itsessään jätti paljon pimeään.

Desktop Nexus: Wallpapers > Nature Wallpapers > Other Wallpaper

Monien kohdalla suuret odotukset kesän ihmissuhteista ja tapaamisista kulminoituvat syksyn pettymyksiin, niihin jotka olivat odotettavissa ja niihin, jotka eivät astuneet esiin...

maanantai 12. syyskuuta 2011

Sienillä myrkyttäjätär...

Miten on mahdollista, että niinkin paljon sienistä pitävää turhaketta naiseksi kuin meikätyttö, ei saa päästää yksin sienimetsälle kori ja sienikirja mukanaan?

Yksinkertaisin selitys on se, että en koskaan ollut siinä jonossa, jossa opeteltiin tunnistamaan sieniä, edes kirjan kanssa.


Pääni on kuin tuulten majatalo, kaikki ovet selkosen selällään... Mitään ei sisään jää, varsinkaan sienitietous.

Monimutkainen selitys taas on varmasti se, että päästäni puutuu kokonaan sieniosasto ja väkisinkään tunkemalla eivät sienten tuntomerkit sinne mene.


Sienioppia on yritetty tunkea päähäni monen sieniasiantuntijan voimin, vaan minkä sille mahtaa, että pääni on kuin teesiivilä, josta puuttuvat sekä verkko että rengas. Paljonko niillä eväillä voi meikätytöltä vaatia, ei sitten niin yhtikäs mitään. Sääli...

Ovat sieniammattilaisetkin olleet helisemässä meikätytön kiikuttamien korien kanssa, ne kun ovat täynnä toinen toistaan kauniimpia myrkkysieniä. Kun kauneus on sienenpoiminnan kriteeri, ei tuloksena voi olla muuta kuin täydellinen katastrofi...


Eihän sille mitään mahda, että seitikit näyttävät silmissäni suppilovahveroilta, samoin koivunkantosienet. Mitäs ovat niin pirskatin saman näköisiä.

Kanttarellillakin on matkijasienensä, korallilta näyttävä vetelähkö kasa, onneksi ei kai myrkyllinen sieni, mutta hyödytön hetale, joka kelpaa tietysti meikäläiselle, tyhmälle.


Kun muut seisoskelivat niissä jonoissa, joissa taottiin sienitietoutta tyhjiin päihin, istuskelin varmasti taas kivelläni mietiskelemässä ja kun lopulta muistin, että johonkin pitäisi mennä jonottamaan, oli vastassa lappu luukulla.


Kun ystävät tulevat luokseni kylään ja tarjolla on mitä tahansa sieniin viittaavaa, kuuluu kysymys, että omin nokkinesiko olet käynyt sienimetsässä vai kaupasta hankkinut. 

Silloinkin epäilevät ilmeet kertovat suuresta epäluottamuksesta, aivan kuin en osaisi ostaa kaupasta syötäviä sieniä. Harvemmin kaupan tiskille eksyy seitikkejä tai kärpässieniä ja jos eksyy, niin silloin en ole ainoa myrkyttäjätär tässä kaupungissa.


Kyllä, minulla jos kenellä, on vallan loistavat mahdollisuudet tulla tunnetuksi Suomen tehokkaimpana sienillä myrkyttäjänä. Paljon kauniita sieniä lautasilla, myrkyllisiä kuin mitkä, mutta silmänruokaa tarjolla upeasti katettuna.

Onneksi tiedän rajoitukseni ja siksi käyn sienimetsässä lähinnä kameran kanssa keräilemässä kuvasatoa. Sienikori saa minun puolestani pysyä tyhjänä, niin on turvallisinta, kaikille...

lauantai 10. syyskuuta 2011

Syksyn ilo iholla...

Miten hengästyttävän kaunis aamu avautuikaan silmieni eteen astellessani tutumpaakin tutummissa maisemissa. Kaikkialla kimaltelivat yöllisen sateen jättämät pisarat, joita jäin pitkäksi aikaa ihastelemaan. Ilmassa tuoksui kosteus ja viileys, puhdas syksyn henkäys.


Suljin silmäni ja vain hengitin syksyä sisääni. Vähitellen erotin tuoksuja toisistaan, ne jotka pyrkivät peittämään alleen hennommat tuoksut ja lopulta hienovaraiset häivähdykset, joilla ei ollut tarvetta kuuluttaa ilmoille omaa osuuttaa tuoksujen valtavassa kirjossa.

Silmät suorastaan lepäsivät avautuvassa maisemassa, metsän vieläkin vahvassa vihreydessä, sammalien peittämillä kivillä ja jo maahan ehtineiden lehtien väreillä. Joka puolella oli liukasta, petollisen kiinteää, mutta koska tahansa kenkien alta lipeävää maata ja lehtiä.


Varikset lentelivät aamusta pökertyneinä, rähisten komentoäänillään aamun uutisia toisilleen. Muutama tolkuton orava juoksenteli päättömästi langoilla, hypähti puihin ja takaisin langoille, tietämättä itsekään minne kaikkialle hypellä.

Ilmassa kimalteli sateen pisaroita, auringon pilkistellessä pilvien raoista pitkinä valoisina nauhoina. Syksy oli vahvasti läsnä hetkissä, kaikkialla luonnossa, joka on valmis luovuttamaan kesän vehreyden joka vuosi toistuvalla pienelle kuolemalle.


Kaduille oli levittäytyneenä märän asfaltin ja keltaisten lehtien muodostamia tilkkutäkkejä. Tuuli pudotteli uusia lehtiä, tanssittaen niitä hetken ilmassa, viimeisen kerran, ennen niiden lopullista liittymistä kaltaistensa joukkoon, tumman grafiitin väriselle alustalleen.

Metsässä tuoksumeri oli voimakkaimmillaan, puiden kaarnojen kirpeä tuoksu sekoittui, kuin huomaamattaan, sammaloituneiden kivien jo vahvasti väsyneeseen tuoksumaailmaan.


Viime vuoden neulaset taistelivat elintilastaan kaikkialta putoilevien, alas lankeavien kultasateiden kanssa. Vaahterat antavat vielä odottaa viimeistä kukoistustaan, ennen värien räjähtämistä silmien verkkokalvoille.

Aamun usva ja sade olivat peittäneet ruohomättäät kymmenin tuhansin läpikuultavin pisaroin, jotka kimaltelivat kuin nestemäinen timanttipöly kaikissa sateenkaaren väreissä. Henkeäsalpaavia hetkiä hiljaisessa metsässä, aukioilla ja kivien valtakunnassa.


Pääni yllä lensivät lukuisat lintujen muuttoaurat, törähtelevien äänien kakofonia kaikui ilmassa hanhien lepattaessa rispaantuneessa aurassaan ylitseni.

Syksy tuntui iholla, pieninä viileinä sykäyksinä, kosteus nousi maasta ja hiipi, kuin varkain, tuulen viilentämälle iholle.


Ja sateen värit loistivat ja kimaltelivat kaikkialla, puiden lehdissä, vielä kukoistavalla nurmella sekä kiviä peittävillä hohtavan vihreillä sammalilla.

Pihlajat kantavat oksillaan raskasta taakkaa, täyteläisen punaisina hohtavat tertut painuvat pisaroiden painosta entistä kumarampaan.


Koivuissa osa oksista on muuttanut lehtensä kirkkaan keltaisiksi ja ne hulmuavat tuulessa kuin raidoitetut hiukset, pudotellen vähä vähältä lehtiään, uuden tilkkupeiton raaka-aineeksi.

Ja minä hengitän syksyä syvään, silmäni näkevät kaikkialla värejä, tuoksujen vangitessa paikalleen. Iho tulkitsee viileyttä ja herää...