BLOGGER TEMPLATES - TWITTER BACKGROUNDS »

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Syvä sukellus eiliseen...

Tällaisina, kesän kiihkeän kuumina öinä palaan usein lapsuuteen ja nuoruuteen, täyttämään muistin pimeitä mustia aukkoja, jotka nuorempana ohitin halusta ja huolettomasti, eläessäni nopeasti, lujasti ja täydesti.


Joskus jokainen joutuu kohtaamaan menneisyytensä mustat möröt, pimeät ja pohjattomat aukot, ja niinpä ne vain on käytävä läpi, vihdoin ja viimein, jotta niistä voisi lopullisesti luopua ja jatkaa elämää, ehkä varmempana, pystypäisempänä ja itseensä luottavaisempana.

Vanhoissa sananlaskuissa asuu viisaus ja viimeistään silloin sen tajuaa, kun käy kamppailluun menneisyytensä haamujen kanssa. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää...


Menneisyys ei aina osoittaudu sellaiseksi, millaiseksi sen on luullut ja tiennyt jääneen. Lapsen muistot tapahtumista ja sanotuista sanoista  päättyvät siihen, kun tilanne on poistunut elämästä eikä lapsen ajatusmaailma riitä käsittelemään mahdottomia asioita, käymään niitä läpi.

Ei ennen kun koittaa aika, jolloin menneisyys joutuu syytettyjen penkille, jolloin aikuinen toimii puolustuksen avaintodistajana ja syyttäjän puolella on menneeseen hetkeen jämähtänyt tietämätön lapsi. Lapsi, jolle ei selvinnyt sanomattomien sanojen salaisuus, että se mitä ei sanottu, oli itse asiassa tärkeämpää kuin lausutut sanat.



Aikuisena pystyy käsittelemään asioita useamman aikakerrostuman suodattimien läpi, asettamaan lapsen tietämättömyyden kokonaisuudesta toiseen mittakaavaan. On yllättävää, miten usein, vuosien kuluttua, suuri vääryys osoittautuu taustatietojen puutteeksi, oman tunne-elämän kuohunnan sekametelisopaksi.

Miten kipeää ja samalla niin tervehdyttävää onkaan vaeltaa edestakaista matkaa lapsuudesta aikuisuuteen ja takaisin, nähdä miten irrallisina leijuneet palaset vihdoin ja viimein löytävät oikean paikkansa elämän palapelissä.



Ei kukaan ole luvannut, että elämä olisi helppoa, mutta ei se totisesti ole mahdotontakaan. Omalla kohdallani asioiden läpikäyminen tuottaa alussa pientä surua, mutta kokonaisuuden palapelissä, muistamisen jälkeen, on kuin suuri paino kirpoaisi harteilta ja sydämestä.

Elämä ei sittenkään ole epäoikeudenmukainen, toisinaan asioiden selviäminen vain vie ihmisen mielestä kohtuuttoman pitkän ajan, vaikka muilla aikamääreillä mitattuna kyse ei ole kuin sekuntien matka itsestä pois ja takaisin.


Elämän elokuvaa silmiensä edessä katsoessaan, huomaa selvääkin selkeämmin, miksi ja miten oma käyttäytymismalli on muokkautunut. Samalla ymmärtää enemmän myös muiden käyttäytymismalleja, kaikki ne saavat alkunsa jostakin ja kaikilla niillä on mahdollisuus muuttua, mikäli niille antaa mahdollisuuden.

Niin fyysisesti kuin henkisesti vapauttavaa on istuskella oman menneisyytensä raunioilla, ihmetellä mihin ne katosivat ja nähdä, miten ne rakentuvat uudestaan, ehjempänä ja kokonaisempana
Alla oleva musiikki kuului usein lapsuuteni tapahtumissa taustalla ja meni vuosia, ettei se enää herättänyt minussa samoja tunnekuohuja ja mielikuvia, palauttanut minua lapsuuteen.

Olen aina nauttinut tästä sävellyksestä, mutta vältellyt sen kuuntelemista, vain ja ainoastaan sen aiemmin mieleen tuomien muistikuvien takia. Nyt voin rauhassa, vihdoin ja viimein, nauttia itse sävellyksestä, antaa itselleni vapauden muodostaa uusia mielikuvia, rakentaa suhteeni sävellykseen uudelleen... 

Pisin matka, jonka ihminen tekee, on matka itseen...



Yllä oleva esitys on sellisti Jacqueline du Pré:n versio Luigi Boccherinin sellokonsertosta. 

Taas kerran, YouTubessa ei ole Yo-Yo Ma:n versiolle upotuskoodia, joten se suorana linkkinä tässä. Ei ole ensimmäinen eikä varmasti viimeinen kerta, kun Yo-Yo Ma:n tulkinnat eivät sisällä upotuskoodia, mutta minkä teet. 

Tulkinnoissa on, totta totisesti, melkoinen ero ja itselleni Yo-Yo Ma:n versio on "se oikea", aikuisen elämän versio.

18 kommenttia:

Una Reinman kirjoitti...

On rikkautta löytää koodeja elämälleen... =)

JUAN FUENTES kirjoitti...

Amiga mia,la música nos ayudaa equilibrar nuestros sentimientos.
Tus alagadores comentários a mi foto me hacen creer que ya soy casi un fotógrafo
Saludo

Manteli kirjoitti...

Näitä samoja tuntemuksia olen vielä nytkin käynyt läpi, lapsuuden tietämättömyyttä, kieltoja, konflikteja. Usein todella huomaakin, että negatiivisina kokemani asiat oli tehty suojaamaan minua. Omia lapsiani kasvattaessa elin osittain oman lapsuuteni uudelleen.
Kiitos kauniista musiikista:)

Leenamarketta kirjoitti...

Syvällinen luotaus lapsuuden aikoihin ja käsittämättömiin tapahtumiin. Samanlaisia tunteita pulpahteli pintaani kun luin kirjoitustasi. Kuin itsestäni olisin lukenut. Joku musiikkikappale saa minussakin samanlaisen tunteen aikaiseksi, en voi enkä tahdo kuunnella sitä vieläkään. Työnnän sen luotani, jotta voisin eläää rauhassa, ahdistumatta.

herne kirjoitti...

Tärkeää asiaa kirjoitit.
Itsekin noita lapsuusajan asioita
usein pengon, ja opettelen suhtautumista lapsen ajatteluun, yhä!
Kuinka helposti jääkään sen oman
lapsuudenaikaisen *mörkönsä* vangiksi,
joko ajaksi, tai iäksi!

Jacueline du Pren Boccherini
cello konsertti tässä nautittuna
aamukahvin kera, kirkasti
kalkkeutunutta mummonmieltäni aivan
ihanasti, ja nostatti uusille
näkyväisyyksille jo aamusta!

Ari kirjoitti...

Hämmenetäämpä hiukan.

Aimaraintiaanien (Bolivia/Peru) kielessä tulevaisuus on takana ja menneisyys edessä.

Melkoisen järkevää tarkemmin ajateltuna, silloin palaset loksahtavat paremmin kohdalleen ja asiat saavat uuden merkityksen.

Aili-mummo kirjoitti...

Loistavasti sanottu: "Pisin matka, jonka ihminen tekee, on matka itseen..."

Olen samaa mieltä.:)

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hei Una!
Tämä on tällaista opettelua, pään seinään lyömistä ja taas uudelleen opettelua. Pitkällä aikavälillä se tuottaa tulosta, mutta vasta pitkällä aikavälillä...:)

Hola Juan!
Ya sabes Juan, casi todo el mundo es capaz de tomar una imagen bastante buena, pero lo que realmente hace que una imagen vale la pena buscar es la manera todos los elementos se colocan en la imagen. Colores, sombras, objetos y cómo las conversaciones de imagen para el espectador. Tus fotos me hablan y me responden. Tan simple como eso. abrazos ...:)

Hei Manteli!
Olen miettinytkin sitä, että en varmasti ole yksin näiden mietteideni kanssa. Aina se, mitä itsestään oppii tuntemaan, ei ole kaunista tai helppo sulattaa, mutta lapsuuden muistojen kääntyminen oikeudenmukaisemmiksi niitä kohtaan, joita on niin hanakasti arvostellut, puhdistaa muistoja kummasti.


Välillä vain mietin pitkään, ennen kuin painan "julkaise" painiketta, onko kirjoituksessani mitään järkeä, onko mitään hyvää syytä julkaista se blogissa. Toisaalta, ne ovat menneisyyden kaikuja, jotka olen jo selvittänyt, joten kaipa ne ovat enemmänkin selviytymis- ja kasvutarinoita, omia anteeksipyyntöjäni ja ilmoituksiani siitä, että vihdoinkin tajuan ja pyydän sekä annan anteeksi, niiltä joita ei enää ole tässä maailmassa...:)

Hei Leenamarketta!
Kuunnellessani ihmisiä, olen päätynyt kummalliseen johtopäätökseen. Ennemmin tai myöhemmin, iästä riippumatta, jokainen todennäköisesti käsittelee elämänsä möröt, päästäkseen vapaaksi.

Musiikki tosiaan liittyy hyvin vahvasti muistoihin ja ne vievät hetkessä tilanteisiin, jotka jo luuli unohtaneensa. Musiikki toimii myös suurena parantajana, ei vain muistoista muistuttajana ja on sääli, mikäli jokin merkittävä melodia tai sävellys jää vainoamaan muistojen reittejä...:)

Hei herne!
Ilmeisesti tämä on hyvinkin inhimillinen ja yleismaailmallinen aihe, jota jokainen käsittelee sisällään, ainakin jossain vaiheessa elämäänsä. Kaipa lapsuudesta on kasvettava yli, muutettava muistot oikeisiin mittasuhteisiin, opittava kysymään oikeat kysymykset oikeilta ihmisiltä ja osattava käsitellä vastaukset sisällään.

Ah, kyllä, sellokonsertto nyt vain kertakaikkiaan on niin puhdistavan kaunis, että olisi ollut sääli, jos en olisi kyennyt enää koskaan kuuntelemaan sitä ahdistavien muistojen vuoksi...:)

Hei Ari!
Kieltämättä, miettimisen arvoinen teoria. Nythän on ollut paljon juttua siitäkin, että pitäisikö muuttaa koko tapahtumien tapahtumakäsitys horisontaalisesta ympyrä- ja limittäisteoriaan, poukkoillen myös vertikaaliseen suuntaan. Rinnakkaistodellisuuskin saattaa jossain vaiheessa tulla kyseeseen, mutta ainakin tällä hetkellä puokkoilen sikin sokin kaikilla tapahtumien tasoilla...:)

Hei Aili-mummo!
Minulla on sellainen kutina aivoissani, että tuo sanonta on jonkun viisaan neron joskus aikoinaan, tosin eri tavalla, ylös kirjoittama yhden rivin totuus. Ainakin olettaisin näin...:)

Armas Romu kirjoitti...

Kirjoitit juuri siitä, mitä itsekin olen pohtimassa ja elämässäkin. Ja hyvin kauniisti kirjoititkin. :) Musta tuntui aiemmin keväällä, kun kolmikymppiseni lähestyivät, että tämä on ehkä ensimmäinen kerta, kun oikeasti voi alkaa ymmärtämään vaikkapa omien vanhempiensa käytöstä. Saa nähdä millä tavoin asiat avautuvat kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Silloin suhtautuu kenties lempeämmin tämän hetkisille tulkinnoilleenkin.

Mustaleski kirjoitti...

Ihania ovat nämä kuvat.. pitkä ja kivinen on ollut matka itseeni ja myös lapsuuteni, kipeästi osui taas kohdalle kun siskollakin viime viikolla vierailin ja koska emme ole eläneet nuoruutta (lapsuutta) yhdessä se on ehkä erilaisempaa kuin heillä, jotka ovat jakaneet lapsuuden ja nuoruuden yhdessä? Musiikki on kaunista ja hienoa ja minulle helppoa koska siinä ei sellaisia viritteitä kuin ehkä Sinulla? Kiitän tästä pitsit.

José Ramón kirjoitti...

Kaunis kuvasarjan
Terveisin luovuus ja mielikuvitus kuvia Jose Ramon

JUAN FUENTES kirjoitti...

Amiga mia,con mi fantasia fotografica no intenté herir a nadie,solo son eso fantasias.
Si te he herido en algo humildemente te pido perdón.
Saludo y un fuerte abrazo

Leena Lumi kirjoitti...

Pitsit sekaisin, voi se vääryys siellä lapsuudessa tai nuoruudessa olla tottakin. Tulee se hetki, kun sitä kohden on uskallettava käydä. Minulle se tuli lupaa kysymättä, kun ER (ensirakkaus) löysi minut 34 vuoden jälkeen. Hän lähti eroamme pakoon Saharaan ja päätti palata vasta kun on laskenut niin paljon hiekanjyviä, että ei enää muista, kärsi...Minä luulin hänen kuolleen. Kun viesti saapui meiliini, olin takkahuoneessa lukemassa, mutta tunsin, että nyt koneelle...ja siinä se oli. Sekunnin tuhannesosan vei miettiä vastaanko...

Lue se mustikkaruno, hän vastasi minulle kirjoittamalla sen toisen säkeistön.

Koko tarina on lyhennettynä jutussa Älä tee mua haluamaan. Oikeasti pituus on 17 sivua, mutta oli oettava pahimmat pois. Meille tehtiin vääryys, mutta osaan jo katsoa eteenpäin - vahvasti. Ja minäkin sain pyytää anteeksi.

Myös runo Älä liittyy tähän.

***

Olen pohtinut näitä paljon ja myös kiinnostunut muiden tarinoista, sillä olemmehan oman historiamme summa. Jonkin aikaa niissä vanhoissa väistämättä joutuu vellomaan, mutta sitten tulee se hetki, kun huomaa, että nyt on aika lopettaa, antaa armo muille ja itselle ja menneisyydelle ja käntää katse huomiseen. Se on sitten, kun menneisyyttä ei enää halua murhata ja kieltää, vaan sen hyväksyy ja vihdoinkin tyttö, joka ei koskaan itkenyt, alkoi virrata kuin kevätpuro...

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hei Armas Romu!
Olen muuten aina ihan sekaisin nähdessäni nimesi. Se vain kerta kaikkiaan on niin mahtava, että en ole vielä moiseen ennen eksynyt. No, kerta se on ensimmäinenkin.

Jotenkin, jollain tasolla, olen päätynyt siihen johtopäätökseen, että ihmiset tekevät irtiottoa vanhemmistaan koko elämänsä ajan. Jokainen vuosikymmen tuo erilaiset suhtautumistavat, keinot ymmärtää ja luovuttaa. Monissa kohdin myös ehkä sen viisauden, ettei ainakaan omassa elämässään toteuta samoja malleja, mikäli on itse palanut haavoille niiden kohdistuessa pieneen itseen...:)

Hei Mustaleski!
Itsekin olen aivan seonnut näihin vedenalaisen maailman kuviin. Varsinkin päivien ja öiden kuumuus saa askeleeni joka kerta ohjautumaan merenlahdelle, uittamaan varpaita ja usein jopa pulahtamaan veden maailmaan.

Ilmeisesti vedenalainen maailma myös jollakin tasolla symboloi matkaa lapsuuteen ja nuoruusvuosiin sekä suhdetta ympäröiviin ihmisiin.

Uskonpa hyvinkin, että vesikuvia on edelleen tiedossa kirjoitusteni ohessa, ne nyt vain kolahtivat siinä mittakaavassa, että emalisiiviläpääni vain kolisee ja on kuhmuilla...:)

Hola José!
Gracias por visitar mi blog, yo lo agradezco. Tu blog es muy interesante y lo actualiza casi a diario, que es gran cosa que hacer ...:)

Hola Juan!
No me insultan con sus fotografías, por el contrario, me parecen muy interesantes y creativas. Sus imágenes dan una idea de otra forma de entender las imágenes y no en forma tan conservadora. Que es una gran ventaja ... abrazos ...:)

Hei Leena!
Muistan lukeneeni tuosta runosta sekä kauan sitten tapahtuneesta vääryydestä teidän kohdallanne.

Kuka tietää, minkälaiseksi elämäsi olisi muovautunut, mikäli olisitte saaneet toisenne silloin, kun kaikkein epätoivoisimmin toisianne kaipasitte.

Itse yritän koko ajan hahmottaa omaa elämääni ja olenkin tullut siihen tulokseen, että voidakseni nauttia siitä mitä minulla nyt on, olen joutunut kohtaamaan asioita, tapahtumia ja ihmisiä sekä ennen kaikkea valintoja, jotka tapahtuessaan ovat repineet rikki, mutta joiden vuoksi tieni on kääntynyt toiseen suuntaan ja siksi voin tarkastella tapahtuneita asioita tämän hetken perspektiivistä.

En todellakaan väitä ymmärtäväni edelleenkään kaikkea tapahtunutta, mutta en usko, että minun pitää kaikessa viisastuakaan liikaa. Jotkut asiat vain saavat vajota mielen valtamerien syvyyksiin, sillä nykyisyys on kuitenkin se, joka on tulosta kauan sitten tapahtuneista. Tai ainakin itsestäni tuntuu siltä, että kipeys tapahtui kauan aikaa sitten...:)

Leena Lumi kirjoitti...

Pitsit sekaisin, juuri niin: Ei voi olla ehjä ennenkuin on särkynyt!

Minä katson nyt kaikkea vahvana, mutta en kovana. Herkkyysiho pitää säilyttää jo ihan empatiakyvynkin takia.

Toivon sinulle vahvuutta, herkkyyttä, elämänjanoa! Jokainen päivä on kuitenkin ihana seikkailu, jossa voi taphtua vaikka mitä ihmeellistä...

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Miten oikeassa oletkaan, olla vahva, mutta ei kova ja samalla säilyttää herkkyys ja empatian kyky. Ihmisenä kasvaminen on pitkä matka, mutta onneksi matkaa on vielä jäljellä ja mahdollisuus oppia lisääntyy koko ajan, niin itsestä kuin muista ihmisistä...:)

Armas Romu kirjoitti...

Täytyy kyllä kiittää sanoistasi :) (luin sitten vasta nyt vastauksesi kommenttiini...) Tällä nimimerkillä on jonkinmoista taustaakin, mutta ehkä siitä enemmän joskus toiste.

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hei Armas Romu!
Eipä kiittelemisiä, olen edelleen vaikuttunut nimestäsi. Siinä vain on niin jotakin...:)