BLOGGER TEMPLATES - TWITTER BACKGROUNDS »

perjantai 15. heinäkuuta 2011

Mitä silmät eivät näe eivätkä korvat kuule, sitä ei ole...

Alla tarina, jonka soisin kaikkien lukevan. Se pysähdytti minut ja luin sen useaan kertaan, miettien samalla omia kulkemisiani, ihmisten ja tapahtumien ohittamisiani. Kuinka monen tilaisuuden ohi itse kävelen jokaisena elämäni päivänä...

Toivon ja oletan, että suurin osa ymmärtää alla olevan tekstin. Se on teksti, joka kannattaa kahlata läpi vähäisemmälläkin kielitaidolla. Sen sisältö antaa ajattelemisen aihetta, saa miettimään, kuinka monta tilaisuutta, ihmistä ja tapahtumaa me kaikki ohitamme elämämme jokaisena päivänä...

Olisiko sittenkin aihetta pysähtyä joskus, edes hetkeksi, syrjäyttäen oma häpeä siitä, että kehtaa kuunnella, katsella ja nauttia joko ilmaiseksi tai vain muutamalla lantilla...

Törmäsin tähän tarinaan tällä sivulla ja se kosketti minua tavalla, jonka haluan koskettavan myös kaikkia muita.

PERCEPTION 

. . . Something To Think About. . .


Washington, DC Metro Station on a cold January morning in 2007. The man with a violin played six Bach pieces for about 45 minutes. During that time approx. 2 thousand people went through the station, most of them on their way to work. After 3 minutes a middle aged man noticed there was a musician playing. He slowed his pace and stopped for a few seconds and then hurried to meet his schedule.

4 minutes later: 

The violinist received his first dollar: a woman threw the money in the hat and, without stopping, continued to walk.

6 minutes:

A young man leaned against the wall to listen to him, then looked at his watch and started to walk again.

10 minutes:

A 3-year old boy stopped but his mother tugged him along hurriedly. The kid stopped to look at the violinist again, but the mother pushed hard and the child continued to walk, turning his head all the time. This action was repeated by several other children.. Every parent, without exception, forced their children to move on quickly..

45 minutes:

The musician played continuously. Only 6 people stopped and listened for a short while. About 20 gave money but continued to walk at their normal pace. The man collected a total of $32.

1 hour:

He finished playing and silence took over. No one noticed. No one applauded, nor was there any recognition. 

No one knew this, but the violinist was Joshua Bell, one of the greatest musicians in the world. He played one of the most intricate pieces ever written, with a violin worth $3.5 million dollars. Two days before Joshua Bell sold out a theater in Boston where the seats averaged $100. 

This is a true story. Joshua Bell playing incognito in the metro station was organized by the Washington Post as part of a social experiment about perception, taste and people's priorities.

The questions raised: 
*In a common place environment at an inappropriate hour, do we perceive beauty?
*Do we stop to appreciate it?
*Do we recognize talent in an unexpected context?

One possible conclusion reached from this experiment could be this:

If we do not have a moment to stop and listen to one of the best musicians in the world, playing some of the finest music ever written, with one of the most beautiful instruments ever made. 

How many other things are we missing?

Ja alla videoklippi itse tilanteesta, ei välttämättä nautittava ja osin hyvinkin paljon nopeutettuna, mutta dokumentista se käy, todellakin...

Tähän loppuun Joshua Bell ja konserttitaltiointi:


Joshua Bell - Faure - Apres un reve (After a dream) 

Ja ajatelkaa, tämä viulisti soitti ilmaiseksi kansalle eikä kansa kuunnellut. Olisin varmasti tässä tilanteessa istahtanut viulistin eteen, sulkenut silmäni ja vain nauttinut musiikin virtaamisesta lävitseni...

10 kommenttia:

Oma tila ja ajatuksia kirjoitti...

Ohhoh! Kylmät väreet käynnistyivät.

Manteli kirjoitti...

Kuinka kauniisti hän soittaakaan, en voisi ollla kuuntelematta minäkään.

Valokin värsyjä kirjoitti...

Kyllä ihmiset ovat torvia, tässäkin sen näkee. Olisivat saaneet kuunnella ihanaa taitavan muusikon soitantaa ihan ilmaiseksi. Jos joku olisi vihjannut, että hän on kuuluisa. Olisi väki tungeksinut sankoin joukoin. Oijoi, vain lapset kuulivat, aikuisten korvat ovat jo kuuroutuneet.
Ihanaa musiikkia, kylmät väreet kulkevat.

Mustaleski kirjoitti...

Olen kuullut tämän tarinan ja monesti on niin että vain lapsi osaa kuunnella oikein!!Toisaalta meillä on aina niin kiire elää omaa elämäämme, junat lähtevät, rahalla ostettu lippu odottaa, perhe odottaa, koira odottaa etc..Hieno juttu, ei ole kauankaan kun ajattelin että skannaan ja julkaisen tämän, mutta en sitten ehtinyt tai jaksanutkaan:) syynä ei ollut suinkaan se ettei aihe olisi sitä ansainnut! Olin hämmästynyt etteivät ihmiset kuunnelleet, mutta kun ajattelen rehellisesti millainen olen, niin olisin voinut jäädä ja toisaalta jos olisi ollut kiire illan viimeiseen junaan, niin...????

Sara kirjoitti...

Surullista... tiedä mitä kaikkea jäi tänäänkin huomaamatta...

Nykyään etenkin kaupungit ovat pullollaan kaikenlaisia ääniä ja kuvia ja muita ärsykkeitä, niin joutuu yksinkertaisesti ummistamaan silmänsä ja korvansa suurimmalta osalta.

Samoin on netti täyteen ahdettu kaikenlaista informaatiota, turhaa ja tarpeellista, niin paljon kaunista jää kokematta, kun sitä ei yksinkertaisesti löydä tai jaksa etsiä.

Vielä surullisempaa on se, miten ihmiset arvioivat niin monet asiat rahan kautta. Jos kyseinen soittaja olisi ollut joku "tavis"-katusoittaja, ja ihmiset olisi pyydetty kuuntelemaan hänen konserttiaan, niin tuskin olisivat yhtä korkealle arvostaneet kuin tuota sadan dollarin esitystä...

Kuinka monet potentiaaliset lahjakkuudet jäävät kukkimatta, koska niitä ei katsota taloudellisesti kannattaviksi?

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hei Oma tila ja ajatuksia!
Mitä tähän voi muuta todeta kuin, että aivan samoin kävi...:)

Hei Manteli!
Totta kirjoitit, upeita kappaleita virtuoosin käsittelemänä...:)

Hei Valokin värsyjä!
Ja taas kerran, aivan samaa mieltä. Loistava esimerkki siitä, miten lapset vielä aidosti osaisivat nauttia loistavasti esitetyistä mestariteoksista, mikäli aikuiset antaisivat heille siihen tilaisuuden...:)

Hei Mustaleski!
Jossain vaiheessa luulin, että tämä oli urbaanilegenda, mutta toisaalta en voinut olla uskomattakaan, sillä Jenkkilässä kaikki on mahdollista. Kuulin tästä artikkelista paikalliselta tuttavaltani, musiikin ammattilaiselta, melko tuoreeltaan, mutta itse kirjalliseen koosteeseen törmäsin vasta nyt.

Helsingissä olen törmännyt usein ulkomaalaisiin ammattimuusikoihin, joiden kanssa olen jäänyt vaihtamaan sanan jos toisenkin.

Eräskin kokoonpano soittaa itänaapurissamme sinfoniaorkesterissa ja ammattitaitoa sekä tulkintaa löytyy, kuulijoita harvoin. Heidän soittamansa musiikki on uskomattoman kaunista ja miten he sitä tulkitsevatkaan.

Olet oikeassa myös siinä, että oma sen hetkinen tilanne myös määrää sen, onko mahdollisuutta jäädä kuuntelemaan tai ei. Tuhansista ihmisistä vain lapset olisivat halunneet jäädä kuuntelemaan, mutta äitien kiire esti nautinnollisen hetken.

Olemmeko niin aikataulutettuja, että emme voi tai uskalla myöhästyä tällaisen nautinnon takia?

Ainoat muusikot, jotka ohitan todella nopeasti, ovat kaikuvassa metrokäytävässä paukuttelevat rummuttelijat. Korvani eivät kestä sitä lyöntien äänien kimpoamista kaakeliseinistä...:)

Tere Sara!
Taisitpa kiteyttää tekstini sanoman kommenttiisi. Samoja ajatuksia pyöri päässäni, mutta kirjoituksesta olisi tullut aivan liian pitkä omilla kirjoituksillani höystettynä.

Kaupunkien äänisaaste on ongelma sekin ja melko usein kauneus ja taituruus hukkuvat kovemman äänimaailman alle.

Taloudellinen kannattavuus tuntuu olevan nykymaailman jumlainen, kaiken oikeuttava sana. Sen varjolla voidaan nostaa maineeseen "luodut" tekniikalla muokatut ja helposti hallittavat ihmiset, kun taas hivenen vaikeammin hallittavissa olevat todelliset taiteilijat jäävät jalkoihin.

Todellinen taide ei avaudu hetkessä, me muuntuu ja muuttaa sisäisen sanomansa ihmis- ja tilannekohtaisesti, sen ääreen pitää jäädä pidemmäksi aikaa ja silloin tosiaan Mustalesken mainitsemat junien lähdöt ja muut eivät anna aikaa ja tilaa "ilmaiseen" nautintoon. Voi mikä sääli ja lahjojen tuhlaus. Tässä kai on puhdas esimerkki helmien heittämisestä sioille...:)

arleena kirjoitti...

Luin, kuuntelin ja itkin. Kiitos.

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hei Arleena!
Jollakin tavalla upeaa, että ihmisille on tullut samoja ajatuksia kuin itselleni. Kauneuden ohittaminen on kuin kulkisi elämänsä onnenhetkien ohi. Metsästäessään suurta onnea ja upeinta kauneutta, ihmiset usein jättävät huomaamatta ne pienet onnen hetket ja vaatimattomassa ympäristössä kukkivan kauneudeuden välähdykset, joista elämä kuitenkin pääosin muodostuu. Suuri onni ja kauneus harvoin toitottaa torvella tuloaan...:)

Rikissa kirjoitti...

Ihmiset tunnistavat oikean taitajan, ja aidon ja erittäin kauniin musiikin vain, kun kuuntelevat sitä jossakin kuuluisassa konsertissa.

Kyllä ihmiset ovat kuuroja, ja sokeita!

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Miten oikeassa oletkaan. Helsingissä liikkuu paljon näitä katusoittajia, jotka omassa maassaan ovat melkoisia ammattilaisia, jopa tunnettuja tulkitsijoita. Keskustellessani soittajien kanssa, olen kuullut monta kummaa tarina ja siksipä kommenttisi onkin niin viltävän totta. Ihmettelen, miten meistä onkaan tullut tällaisia kuvainpalvojia ja keinotekoisia, mainosrumpujen pärinän mukana juoksijoita...:)