BLOGGER TEMPLATES - TWITTER BACKGROUNDS »

torstai 16. kesäkuuta 2011

Kuunpimennys ja viileyden autuus...

Keskiviikon ja torstain välisenä yönä oli luvassa harvinainen kuunpimennys, josta jo etukäteen oli tiedossa se, että ainakin Etelä-Suomessa sen näkeminen olisi arpapeliä.

Seurasin uutisointia silmät tarkkana ja toivoin koko ajan mielessäni, että pilvet poistuisivat ja jos eivät kokonaan katoaisi, niin ainakin repeilisivät sopivasti kuunpimennyksen aikana.


Suuria toivoin, mutta kuten aina, välttämättä se tapahtuma, jonka takia jolkottelin yössä, ei estänyt muita kokemuksia tapahtumasta.

Kuunpimennys oli noin 100 minuutin pituinen tapahtuma, jonka aikataulu oli nähtävissä monellakin eri sivustolla. Kuunpimennys tapahtui, pilvien takana, eivätkä ne repeilleet hetkeksikään, avautuakseen tarkkaileville silmille, jotka odottivat avaruuden suurta näytelmää.


Kiipeilin kallioille, kävelin aukioille ja päädyin lopulta merenlahdelle, jossa loppujen lopuksi oli kuin olikin parhaimmat mahdollisuudet näytelmän katsomiseen.

Kuu oli matalalla ja siksi sen näkemistä vaikeuttivat korkeat puut ja ihmisotusten pieni koko. Tiesin, että kuu on matalalla, en nähnyt sitä silmilläni, mutta suljettujen luomieni takana kuvitin näkemättömän näytelmän.

Merenlahdella seisoskeli muutama muukin kuun muuntautumista odotteleva yksinäinen katselija. Kaikkien katse oli kohdistunut ylös, valppaana ja toiveikkaana, odotellen pilvien repeytymistä edes hetkeksi.


Aika menetti merkityksensä, muutama ihminen yhdessä, mutta kuitenkin hyvin yksityisessä yksinäisyydessään odottamassa avaruuden näytelmää, jota ei suotu odottaville silmille.

Ilma oli viileän raikas ja kostea, ajatuksille vapaata kenttää temmeltää. Ja siinä minä seisoin, yksin toisten lähellä, niin pienenä valtavan taivaan alla.

Olin varustautunut taas kerran termospullolla ja harvinaista kyllä, olin nakannut yöjuoksureppuun myös muutamia pahvimukeja, kenties odottamaan seuraavaa kertaa, jolloin termospullon sisältö jaettaisiin ystävän kanssa yössä.


Kaivoin termospullon esiin, katselin valmiiksi istumakiveä ja kysäisin ohimennen lähellä seisovalta, että kelpaisiko hänelle väliaikakahvi. Ja kelpasi hyvinkin, sillä seurauksella, että huikkasin kahdelle muullekin seisojalle, että nyt olisi tilkka kahvia tarjolla.

En normaalisti heittäydy omassa yksityisessä tilassani näin sosiaaliseksi, mutta näkymätön kuunpimennys ilmeisesti sai minussa aikaan todella outoja väreitä, jonka seurauksena heittäydyin pitämään kahvilaa autiolla rannalla.

Meillä kaikilla oli sama syy seisoskeluumme ja se toimi yhdistävänä tekijänä, jonka kahvitilkka sinetöi. Paljoa emme keskenämme puhuneet, mutta yht'äkkiä olimme muuttuneet yksin rannalla seisojista ryhmäksi, joka pahvimukit kourassa seisoskeli samaa näytelmää odottamassa. Ero oli nopea ja hienovarainen, yhdistävä kokemus, joka ei vaatinut turhaa small talkia.


Kun kahvit oli juotu ja  näkymätön avaruuden näytelmä kellon mukaan päättynyt, lähdimme jokainen omaan suuntaamme. Puheita ei tarvittu, vain lopputervehdykset ja tietoisuus siitä, että mahdollisesti vielä joskus osumme samalle rannalle, toisten samanlaatuisten luokse katsomaan jotakin toista avaruusnäytelmää, tässä samassa paikassa, määräämättömään aikaan...


Kävellessäni metsän poikki kohti kotia, tarkkailin samalla ympäröivää luontoa, jossa aistin viimepäivien sateiden tuomaa tyytyväistä kihinää ja kohinaa. Sade oli kostuttanut nääntymäisillään olevan maan, mehevöittänyt ruohon ja herätellyt kuivuudesta hauraita kasveja uuteen kukoistukseensa.

Sireenit painoivat raskaat kukkaterttunsa nöyrän taipuneeseen asentoon, oksat ja lehdet kiiltelivät kosteudesta. Ilmassa oli tuhansien tuoksujen yltäkylläinen ja viileä maailma, josta oli vaikea erottaa yhtä ainoaa tuoksua kaikkien huumaavien tuoksujen alta.

Miten meheviltä ja pehmeiltä lehdet tuntuivatkaan sormien välissä, miten kirpeän raikas tuoksu lepäilikään sierainteni edessä. Märkä hiekka rapisi tossujeni alla, viileyden kietoessa kosteaa viittansa ympärilleni.


Otsalamppuni valokiila osui kosteudesta kiiltäviin lehtiin, saaden pimeän metsän tuntumaan salaperäiseltä, kuin syvä syli, joka sykkii salaisena piilopaikkana rauhaa etsiville ja yksinäisyydestä nauttiville rauhattomille sieluille.

Lintujen yöllinen laulukin kuullosti erilaiselta, poissa oli kuumuuden kuivattama, pientä takakireyttä kannatteleva luritus ja tilalla oli runsasääninen, heleän kirkas laulu, jota oli suorastaan pakko jäädä kuuntelemaan, silmät ummessa ja korvat tarkkana.

Kitaro: Heaven and Earth

Yö väsyi aamuun, väistyi valon tieltä ja pilvet olivat ajelehtineet pois kuin esirippu, joka vasta näytelmän päätyttyä vedetään auki. Yksi yö oli ohitse, mutta minkälainen yö, kaunis ja hellä, kostea ja viileä, yksinäinen ja yhteinen...

7 kommenttia:

Sirpa kirjoitti...

Harmi, kun et kuuta nähnyt.
(En kyllä nähnyt minäkään.)
Mutta, kahvin jakaminen antoi varmaan toisille ja myös itsellesi mukavan tunteen. Pieni korvaus
näytelmän peruuntumisen vuoksi.

Taas oli mukava lukea tekstiäsi.

A kirjoitti...

Moi Pitsit sekaisin!

tarinan lisäksi sinulla on mukana upea video;D

Kiitos kertomuksesta<3

Anonyymi kirjoitti...

Kesäyöt ovat täynnä taikaa, kuunpimennyksellä tai ilman. Ihana kirjoitus.

Seppo Salminen kirjoitti...

Pilvessä oli taivas täälläkin. Lähdin Nauvoon, Turun saaristoon, jossa piti olla selkeätä.
Aluksi näytti hyvältä, pilvet liikkuivat ja tulosuunnasta alkoi näkyä repeämiä, mutta sitten pilvien liike pysähtyi ja taivaanranta, josta Kuun piti nousta, jäi pilvien peittoon.

Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, miltä Kuu olisi näyttänyt, kun se normaalisti horisontista noustessaan on keltainen tai punertava, olisi nyt ollut jo valmiiksi kuparinvärinen.

Avalon's Garden and Mewsings of Garden Cottage Cats kirjoitti...

A lot of Wonderous sights in the night sky lately :)
It's always great when the the sky is clear to see. :)
The last one we were able to see was the Total Lunar Eclipse on the Winter solstice, I managed to get a few pictures and put them on my Fae blog......
(there is a doorway, thru the portal to Another Time & Place ~ on my sidebar, once there look for ~ Fae of Avalon & click )
Have a Wonderful Weekend ~
Hugs ~ Angel

Arnoya Ari kirjoitti...

"...yksinäinen ja yhteinen"
Hyvin sanottu, mielestäni me ihmiset olemme turhan tiiviisti omassa reviiri karsinassamme. Kun uskaltaa lähestyä tuntemattomia avoimin mielin se antaa usein tavattoman paljon, olen kaikki oikeat ystäväni juuri niin löytänyt.

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hei Sirpa!
Kuunpimennyksen peittyminen pilviin harmitti hetken, mutta seuraava mahdollisuus siihen taitaa olla vuonna 2018, joten silloin ehkä pidän taas rannalla kahvilaa samoille ihmisille kuin tänäkin vuonna. Yllättävät ja spontaanit tilanteet ovat elämän suola ja ne voivat johtaa vaikka mihin...:)

Hei Aili-mummo!
Itsekin pidän Kitaron musiikin siivittämästä videosta paljon, videon toisena kappaleena olevasta musiikkipläjäytyksestä en niinkään, mutta se oli hinta kauniista videosta. Kaunista ja mukavaa viikonloppua...:)

Hei Oma tila ja ajatuksia!
Kyllä, kesäöissä on taikaa, uskomatonta tunnelmaa ja elämää. Kesällä ei tosiaan tule paljoakaan nukuttua, kun pitää juosta pitkin maita ja mantuja, pysähtyä joka toisella askeleella ihmettelemään, kuuntelemaan ja näkemään...:)

Hei Seppo!
Saman värin perässä juoksin, uteliaisuuttani. Toisaalta, taivaalla tapahtuvat näytelmät pudottavat hyvin maan pinnalle, varsinkin jos on erehtynyt luulemaan ihmiskunnan olevan jotain hyvin erinomaista ja suurta...:)

Hi Angel!
Its always great feeling to watch the sky, especially when something great is going on. Star bright sky is worth watching too, no mather whether its night or day, everything goes. Thanks for the tip, I'm going to visit the portal to Another Time & Place.
Have a nice weekend you too. Hugs and take care...:)

Hei Ari!
Jännä, miten itse asiassa ne tärkeimmät ihmiset tulevat elämään, harvemmin tavallisia reittejä myöten. Ohimenevätkin tapaamiset saattavat jättää jäljen, joka vaikuttaa vielä pitkän ajan kuluttua ja jota on mukava muistella myöhemmin...:)