BLOGGER TEMPLATES - TWITTER BACKGROUNDS »

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Epätäydellisyyden täydellisyys...

Sinä päivänä, kun huomasin oman epätäydellisyyteni, lakkasin etsimästä täydellisiä ihmisiä elämääni. Tosin, elämässä on tullut vastaan myös sellaisia ihmisiä, joista olen tehnyt sen johtopäätelmän, etten nyt ihan niin epätäydelliseen tyydy.

Ihmisten hullunmyllyssä pyörineenä, välillä täysin pitseihini seonneena, olen päätynyt siihen lopputulokseen, että kaikki meistä, upeimmat ja mielestämme täydellisimmätkin ihmiset, kantavat sielussaan oman epätäydellisyytensä avohaavaa tai arpea. 


Aivan oman ryhmänsä muodostavat ne ihmiset, joissa ei omasta mielestään ole mitään vikaa eikä särmää, pelkkää tylsän sileää ja silkkistä pintaa. He eivät ole ihmisinä kiinnostavia, ainoastaan rasittavia oman täydellisyytensä kiillottajia, jotka kaikilta vastaantulijoilta odottavat oman egonsa pönkitystä.

Mitä enemmän tapaan ja kuuntelen ihmisiä, sitä enemmän puheenaiheiksi nousevat, ennemmin tai myöhemmin, ihmisen itsensä itsessään vaalimat epätäydellisyydet. Ne ovat uskomattomia elämän estäjiä, jarruja elämän valtatiellä, ja ne vaurioittavat ihmistä koko hänen loppuelämäkseen, mikäli niiden ylivaltaa ei saa pysäytettyä.


Miten helppoa onkaan mitätöidä toisen ihmisen alemmuudentuntoja ja epätäydellisyyden kokemuksia. Mitätöinti vain vahvistaa, ei poista, olemassa olevaa tietoisuutta omasta puutteellisuudesta muihin verrattuna. 

Mitä terhakkaammin vakuutamme ihmiselle, että hän kelpaa omana itsenään, sitä vankemmin hän uskoo, että hänen epätäydellisyytensä on muillekin yhtä näkyvä, kuin hänelle itselleen.

Ihminen etsii todisteita, puolustusasianajajaa, joka voittaa täydellisyyden ja epätäydellisyyden välisessä oikeudenkäynnissä syyttäjän kasaaman, laajempaakin laajemman, painavan ja langettavan todistusaineiston. 


Ovatpa toisen ihmisen haavat mielestämme kuinka vähäpätöisiä tahansa, jopa näkymättömiä tai mielikuvituksen tuotetta, ne ovat olemassa olevia ja tosia ihmiselle, joka raahaa niitä mukanaan kuin kivirekeä, päivästä päivään, ihmisestä toiseen. 

Kivireen paino ei kevene sillä, että heilautamme väheksyvästi kättämme ja toteamme "Eihän tuo nyt mitään ole, ajattele niitä, joilta puuttuvat raajat kokonaan..." Niinpä, tällä alemmuudentunnon Kääkkä päässä kasvaa suorastaan suhteettomiin mittasuhteisiin. Mielessä pyörii, että lohdutuksena toinen vertaa ongelmaa jalattomuuteen ja kädettömyyteen, ongelman siis täytyy olla todella paha...

Hyväntahtoisella ja hyväksi tarkoitetulla mitätöinnillä on aivan päinvastainen vaikutus, se lisää entisestään epätäydellisyyden kivireen taakkaa.


Itsetunnon Kääkät saavat alkunsa pienistä huomioista, itsen vertailuista muihin, sanoista, jotka joku lausuu puolihuolimattomasti ja joita ei välttämättä ole kohdistettu kehenkään. 

Ihmisen on aina helpompi uskoa itsestään kielteisiä asioita, kuin niitä myönteisiä sanoja, joita elämän varrella ihmiset lausuvat toisistaan. Kielteiset sanat ovat tosia ja myönteiset lipevää imartelua, jolla joku haluaa hyötyä minusta jollakin tavalla. Näinhän ihminen sen kääntää päässään, vaikka käännös ei totta olisikaan.


Olen antanut näille itsetunnon murentajille lempinimen "Kääkkä", sekä muodon, joka löytyy tämän kirjoituksen ensimmäisestä kuvasta. Alempi kuva olkoot miespuolinen vastine Kääkälle, nimi on sama sukupuolesta riippumatta.

Kääkkä on ollut usein puheenaiheena keskusteluissa, joita olen ystävieni kanssa käynyt. On tavallaan helpottavaa, mutta kuitenkin surullista havaita, että jokaisella asuu päässään ikioma Kääkkä tai pari

Toisaalta taas Kääkkien heittäminen tiskiin, muiden tarkasteltavaksi, on tuonut yllättäviä havaintoja omasta yksisilmäisyydestä, kyvyttömyydestä asettaa Kääkkä oikeisiin mittasuhteisiin. Tämän vuoksi elämämme vapaamatkustajat, Kääkät, ovat saaneet suhteettoman vallan päissämme.


Kääkän kutistaa ja tappaa parhaiten sillä, kun siitä voi keskustella luottamuksellisessa seurassa, jolloin on mahdollista uskoa siihen, että omassa päässä kehittynyt uskomus Kääkän suuruudesta osoittautuukin toisten silmissä mitättömäksi rusinaksi pakkauksen pohjalla.

Luottamus on se sana, joka mahdollistaa Kääkän julkituomisen. Mitä on Kääkkä ilman salaista onkaloa, jossa se lymyilee ja tekee tihutöitään elämässämme, nakertaen hampaat narskuen itsetuntoamme, ei niin mitään. Kääkkä on se pahin painajainen, joka saa meidät pelkäämään hylätyksi tulemista, mitätöintiä ihmisenä ja naurunalaiseksi joutumista.


Kaikki me kannamme mukanamme menneisyyden aaveita ja tulevaisuuden zombeja, mikäli emme tavalla tai toisella häädä niitä mielestämme. Ihmisen itsetunto on kuin hauras lasimalja, joka rikkoutuu herkästi palasiksi.  Itsetunnon uudelleen ehjäksi rakentaminen on elämänpituinen matka itseen, palasten yhteen sovittelua, uusien palasten löytämistä ja vanhojen kadottamista. 

Jostain näistä, uusien ja vanhojen palasten yhteen sovittamisen kokonaisuudesta, rakentuu uusi itsetunto, joka joko pysyy hyvin kasassa tai romahtaa uudelleen uusien törmäysten vaikutuksesta.


Kaikilla meillä asustelee pieni Kääkkä päässä, joka estää meitä elämästä täydesti, jarruttaa menoamme silloin, kun pitäisi painella täyttä vauhtia eteenpäin. Mitä suuremman vallan Kääkälle annamme, sitä enemmän se syö itsetuntoamme.

Kääkkä ei pidä naurusta ja/tai mitätöinnistä ja ne ovat ne aseet, joilla Kääkän saa kutistettua kuivatun rusinan kokoiseksi, kunnes se kuivuu pölyksi ja lakkaa kuiskuttelemasta korviimme itsetunnon valheita...

7 kommenttia:

Teuvo Vehkalahti kirjoitti...

Olen sanaton, niin rumaa, mutta kuitenkin kaunista. Mahtaako tässä parinkymmenenvuoden päästä uskaltaa peiliin katsoa, jos juuri nytkään.

Teuvo Noormarkusta

A kirjoitti...

Pitsit sekaisin!

Kyllä olet hienosti Kääkän kuvannut sekä sanallisesti että kuvallisesti;)

Eli jokainen näkee Kääkän vain vilkaisemalla peiliin, mutta millä silmällä sitä on katsottava?
Se oma Kääkkä saattaa olla ihan toisen näköinen;)

Eko kirjoitti...

Mukavasti maalasit -
Kuvilla kuorrutit -
Kauniin-ruman riimitit...!
"Kääkkää" kääntelit...
Itsetuntoamme 'irvailit'...
Yhdyn 'ylistykseesi'...!
Oikessa olemiseesi.

Huumorriia hurttia...
Hauskasti hurhautelhaan - totisesti toitotelhaan...!
Lokisa loiskutelhaan..
Enhään en erehy - peihliin vilikasemhaan....!

Manteli kirjoitti...

Nämä kirjoituksesi ovat kyllä ylivetoja ja antavat aina ajattelemisen aihetta. Oletko koskaan ajatellut julkaisevasi ajatuksiasi kirjana, sinulla on suuri rikkaus: kirjoittamisen lahja.
Kääkkiä asustaa meilläkin kerrostalollinen ja välillä nauru vähän kutistaa niitä, joku saattaa jopa hävitä olemattomiin. Uusia pikku Kääkkiä kuitenkin kehittyy aika ajoin:))

Amanda kirjoitti...

Ihmeellisen sisukkaita otuksia ovat nuo Kääkät, leviävät ja kasvavatkin nopeasti. Onneksi niitä vastaan on aseita, liian usein jäävät vain käyttämättä. Täytyisi alkaa kunnon vastarintaan.

Pidän kirjoituksistasi todella paljon, ne ovat kauniita ja herättävät monenmoisia ajatuksia. Upeaa! :)

Avalon's Garden and Mewsings of Garden Cottage Cats kirjoitti...

Hello Lace :)),,,
I am more prompt in responding in Winter....lol
Your writtings are Wonderful as Always,,,, very interesting & thought provoking ~
I agree wiyh Almond :)
Thank you for all of your visits and Lovely comments :))
Have a Wonderful Day ~
Hugs ~
Angel

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hei Teuvo!
Mitä tuohon nyt voi enää sanoa, tyrkyttää sisäistä kauneutta kai, vaikka Kääkkä pään sisässä ei kaunis olekaan. No ehkä Kääkkä on saanut kyytiä siihen mennessä, mene ja tiedä...:)

Hei Aili-mummo!
Kääkkä on ollut päivän puheenaiheena usein ja ilmeisesti hykertelee tyytyväisyyttään osakseen langenneesta julkisuudesta. Täytyypi antaa Kääkälle kyytiä ja paiskata se takaisin rusina-askin pohjalle odottelemaan tomuksi muuttumista.:)

Hei Eko!
Ihanaa, Kalevalaista runomittaa..., nyt kyllä olen vallan otettu.:)

Hei Manteli!
Nämä ovat tällaisia ajatus-lirauksia, tulevat ja menevät, tuskinpa jäävät mihinkään. Kiitos kaunis, niiaus ja pitsien hulmahdus.:)

Hei Amanda!
Kiitos ja niiaus. Vastarintaa Kääkille, jess pidän ajatuksesta. Itse asiassa ystävieni kanssa suunnittelimme ampuvamme kääkkiä vesiaseilla, mutta eivät ne siitä silloin kuivu, riekkuvat vain hurjemmin märkinä ja valuvina ja sitähän ei kestä kukaan.:)

Hi Angel!
Summer is summer and there's so much to do and think... Its like all humankind is living only when its warm and shiny and together they get to sleep when darknes and autumn falls. Thanks, hugs and take care:)