BLOGGER TEMPLATES - TWITTER BACKGROUNDS »

perjantai 27. toukokuuta 2011

Mielen suljetut huoneet...

Mihin me menemme, kun ihmiset ovat läheltämme poistuneet? Onko oma itse tarpeeksi, vai tarvitsemmeko muita lähelle, tunteaksemme olevamme oma itsemme, löytääksemme toisten avulla sen, jonka olemme kadottaneet tai jota ei ole koskaan ollutkaan?  

Luommeko toisten avulla itsestämme näytelmiä, joiden juoni ja vuorosanat vaihtuvat ihmisten mukaan, ja joiden lavasteet kulkevat sisällämme kuin virtuaalitodellisuudesta irronnut sisäinen pahka, josta emme pääse eroon?  

TopGIF

Olemme kuin talo, jonka eri huoneissa ja saleissa elämämme on näytteillä, paljaana ja joskus jopa itsellemme vieraana. Olemme mielen muukalaisia, opastetulla kierroksella elämämme talossa, löytääksemme polut minuutemme hiljaisuuteen, mielen salattuihin huoneisiin, jotka haluamme ehkä unohtaa tai jättää taaksemme?

Vai olemmeko jättäneet lämpömme jäljet talomme seiniin, ovet avoinna kutsuttujen ihmisten tulla ja tutustua, luottaen siihen, että he vierailevat vain niissä huoneissa, jotka ovat avoinna, tarvitsematta lukita niitä huoneita, joissa säilytämme arvokkaimmat ja kipeimmät salaisuutemme? 

Airi Pung

Näiden päivien aikana olen usein vieraillut vieraissa taloissa, törmännyt lukittuihin oviin, jotka taloa hallinnoiva haluaa minun ehdottomasti avaavan. 

En ole aikaisemmin ajatellut, että ihmiselle luontainen syvimpien tuntojen varovainen näytteille asettaminen onkin yhtäkkiä muuttunut julkiseksi vaatimukseksi avata kaikkien talojen ovet selkosen selälleen, päästää vieraitakin vieraammat ihmiset tarkastelemaan elämän jokaista kilometripylvästä, arvioimaan tienviittoja ja tehtyjä valintoja.

Kuin katusoittaja, joka soittaessaan mahdollisimman nopeasti, peittää ammattitaitonsa, herättääkseen huomiota ja saadakseen säälikolikoita, ihmisen julkkinen minä on muuttunut mielen alastomuudeksi, jaettavaksi kaikilla foorumeilla, jotta ihminen olisi jotakin ja saadakseen tuntemattomilta arvostusta, jota hän ei välttämättä tarvitsisi.

Danielle Manfredini

Vierastan sitä ajatusta, että minun eri tilanteissa pitäisi kertoa enemmän ja enemmän itsestäni, ihmisille joita en entuudestaan tunne ja joista suurinta osaa en halua lähelleni. Kasvavat vaatimukset työminään tutustumisen varjolla tunkeutua yksityisen minän reviirille, saavat minut miettimään tämän näytelmän tarkoitusta. 

Sama näytelmä kaikkialla, eri estraadeilla, joissa lopulta kaikki ihmiset muistuttavat toisiaan, samoine alastomine mielineen, julkisine ajatuksineen, jotka nekin ovat kaikki samaa yhteistä tajunnanvirtaa, jolla ei ole päätä eikä häntää.

Kysyessäni yhä enenevässä määrin miksi, kun minulta kysytään yksityisyyteeni kuuluvista asioista, saan vastaukseksi melkeinpä poikkeuksetta "miksi ei"?

Danielle Manfredini

Keskustelut alkavat monessa tapauksessa toisen persoonaan, yksityiseen minään, kohdistuvalla kysymyksellä, jonka jälkeen päädytään kysymyksen esittäjän loputtomaan monologiin hänestä itsestään. Eikö kukaan enää pidä mitään itsellään, onko puhumisen pakko, julkinen itsensä oksentaminen kanssaihmisten päälle, kirjattu lakiin, jota kaikkien on noudatettava?

Hienotunteisuus ja toisen yksityisyyden kunnioittaminen niin työelämässä kuin yksityiselämän alueella ovat muuttuneet vaarallisiksi ja uhkaaviksi ominaisuuksiksi. Mikäli et ole valmis kertomaan kaikkea kaikille, salaat jotakin, ja olet siis vaaraksi muille ja heidän julkisille tarinoilleen.

Sielun ovi avoimena, mielen soitinten kielet kireällä, jouset syttyvät tuleen ja ihminen palaa kaikkien edessä, julkisesti, kaikkensa antaneena eikä sekään enää riitä. Tuhkasta kaivetaan salaisuuksien avaimia, tyhjiä huoneita, jotka täytetään kuvitelmilla.


TopGIF

Kenen, kuinka monen psyyke kestää tätä julkista itsensä paljastamista kaikkien edessä, kuinka kauan kestää ihmisen mureneminen julkisesta unohdetuksi? Onko yksityisyys muuttunut kirosanaksi ja vain jatkuva julkisuus ihmisen elämän tarkoitukseksi?

Olen mieluimmin kaikkeni harvalle ja vähääkin vähemmän kaikille...

10 kommenttia:

Eko kirjoitti...

Mahtavaa... Olet laittanut hienon sanallisen blogi-sivun...
Kuvien yhdistäminen sanalliseen tuotantoosi saa tuloksen jonka syvälliseen tutustumiseen on käytettävä runsaasti aikaa.
Toivotavasti ihmiset varaavat tähän 'huippu-hetkeen' aikaa edes hitusen.
Tutustuminen blogiisi kannattaa aina...!
Hyvää viikon loppua...

Arnoya Ari kirjoitti...

Enemmän kuin eilen vähemmän kuin huomenna minä...
Olen rakentanut ympärilleni vahvan muuri, jota varjelen
aina kun pystyn. Heikkoina hetkinäni olen jotain itsestäni
”visertänyt” blogiini kuitenkin vain kommentin kautta ja
ne olen poistanut helposti kun viini haihtui päästä.
Tässä nettimaailmassa ei ole helppoa puhumattakaan aidosta
elämästä.
Tässä bloggailussa olen olen kerran röyhkeästi ottanut yhteyttä
erääseen nimimerkkiin ja kysynyt kuka on nimimerkin takana.
Tuota kysymystä en tehnyt piilosta, paljastin nimeni kerroin
itsestäni ja annoin jopa numeroni todistaakseni että itse olen aito.
Tein niin koska en itse vastaisi anonyymille kysyjälle.
Blogiasi kommentoin omalla runollani joka ei ole haiku
( 5-7-5)

Hyräilen olet olemassa
siksi minäkin olen.

seijastiina kirjoitti...

Hienoa!
Niin totta puhut ,olipa taas antoisa käydä blogissasi, sain ajattelemisen aihetta.

Hedly kirjoitti...

Niin totista totta, huoh! Osaat sanoa asiat niin kauniin syvällisesti ja ajatuksia herättävästi =)

Penelope´s kirjoitti...

Niin naulan kantaan näpsäytit..että...Tuntuu usein kuin tuupattaisiin seinää vasten vastausta vaatien.
Nettimaailmassa olen aivan liian pinnallinen, koska en uskalla olla oma itseni näköjään omia kasvoja näyttäen. Tulee sellaista pintahutimista.Ehkä pitäisi aloittaa rehellisempi ja aidompi, mutta kasvot piilossa.
Jotkut ihmiset ovat kovin kontrolloivia ja uteliaan painostavia kanssaihmisiään kohtaan.
Postauksesi kuvat ovat dramaattisen synkkaavat tekstiin.Kylmät väreet menee!!

Viva Valinnanvapaus ja immeisten yksityisyys!

a-kh kirjoitti...

kirjoilla vain
talossa josta tuuli vei
viime kesänä katon.

Kaarnikka kirjoitti...

Ajatuksia herättävä postaus, kiitos siitä. Osaat sanoa asiat kauniin syvällisesti. Samoja asioita usein itsekkin pohtinut.

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hei Eko!
Kiitos, kiitos, tämä on tulosta siitä pahuksenmoisesta kiukuttelusta, johon työelämässä nykyisin törmää yksityisyytensä suojaamisen kanssa.:)

Hei Ari!
Runosi on kauniin hauras ja monimielinen. Blogimaailmassa on oma outo säännöstönsä, jota en taida oikein osata, pidän vain kynsin ja hampain kiinni tuntemattomuudesta voidakseni kirjailla ajatuksiani ja ihmettelyjäni maailmanmenosta.

Työelämässä pitäisi olla jonkinlainen helppo-Heikin, apinan ja julkisuuspellen risteytys, jonka pitäisi vielä tehdä siinä sivussa työnsä. Siitä kiukuttelin...:)

Hei Seijastiina!
Ilmeisesti en olekaan ainoa ihminen maailmassa, joka karsastaa oman yksityisyytensä asettamista näytteille. Onneksi meitä on muitakin, joille työ työnä riittää ja oma elämä on työn ulkopuolella. Mukavaa mökkeilyä ja luonnosta nauttimista.:)

Hei Hedly!
Huokaus, niin tämä elämä järsii ihmisen palasiksi, jos ei juokse työntämässä ja tyrkyttämässä naamaansa ja elämäänsä kaikkialle. Ja ne, jotka eivät tyrkytä itseään, niitä revitään väkisin julkisuusleikkeihin sosiaalisen median kaikille kentille. Voi hyvä tavaton sentään...:)

Hei Penelope's!
Jess, yksityisyyden vuoksi olen valmis pomppimaan barrikadeilla ja heiluttelemaan kapinalippua kaikelle kansalle.

Ihme juttu muuten se, että harva pistää hanttiin ja puolustaa yksityisyyttään. Olen huomannut lähiympäristössäni, niin työ- kuin yksityiselämässä, olevani ainoa, joka kyseenalaistaa nykyisenmoisen yksityisyyden ryöstön ja sen, että jokaiselle kysyjälle pitäisi antaa vastaus, mielellään kunnon sensaatioita sisältävää aineistoa.

Ehkä tilanne muuttuu helpommaksi, kun ja jos muutkin kyseenalaistavat toisten pomppimisen omalle reviirilleen. Mene ja tiedä, mutta toivoa ainakin pitää ja siinä sivussa pitää puolensa...:)

Hei a-kh!
Pahus, jos ei ole kattoa, pääsee helikopterista kuvaamaan tai vain kiipeämällä puuhun tarpeeksi korkealle...:)

Hei Kaarnikka!
Näistä asioista harvemmin keskustellaan julkisesti ja jokainen yrittää löytää turvallisen väylän vaatimusten ja omien oikeuksien välillä. Ei ole helppoa olla ihminen, ei tosiaan, varsinkin kun ei halua muuttua julkiseksi ihmiseksi...:)

Sara kirjoitti...

Minä olen kantapään kautta saanut oppia sen, että vain harvoihin ja valittuihin kannattaa luottaa. Vaikka olisit kuinka hyvissä väleissä jonkun ihmisen kanssa, välit saattavat milloin tahansa mennä poikki ja silloin paljastetut luurangot ovat vaarassa paljastua koko maailmalle.

On ihmisiä, jotka osaavat pitää salaisuuden olipa välit heihin miten tulehtuneet tahansa ja sitten on niitä, jotka eivät osaa ollenkaan pitää mitään luottamuksellisena.

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Tere Sara!
Kiteytit todella hyvin luottamuksen ja siihen sisältyvät riskit. Tutustun todella helposti ihmisiin, mutta ystäviä, joihin voin luottaa täydesti, on erittäin vähän.

Äärettömin loukkaamisen muoto on luottamuksellisten asioiden vuotaminen ja tahallinen vahingonteko toista kohtaan. Vaikka ihminen olisi kuinka sinut luurankojensa kanssa, ei niitä halua paljastettavan muille, jotka yleensä muodostavat vääriä mielikuvia ja jatkokertomuksia niiden perusteella.

Kaipa luottamukseen sisältyvät kokemukset tulevat aina kantapään kautta, olettaisin, että näin on suurimmalla osalla ihmisistä. Tosin, voi olla, että on niin onnekkaita ihmisiä, joilla on se uskomaton onni, että he kohtaavat vain luottamuksen arvoisia ihmisiä. Itse en ole näin onnekas ollut, mutta olen jo unohtanut ne, jotka eivät olleet luottamuksen arvoisia.

Joskus tuntuu siltä, että kertomalla eteenpäin luottamuksella kerrottuja asioita, kertoja haluaa nostaa omaa egoaan sillä, että hänpä tietää jotakin, mitä muut eivät tiedä. Luottamuksen anatomia on todella vaikea asia käsittää joillekin ihmisille.:)