BLOGGER TEMPLATES - TWITTER BACKGROUNDS »

tiistai 17. toukokuuta 2011

Luonto kulkee lävitseni...

Jokaisella vuorokaudenajalla on oma tuoksunsa, joka vaihtelee vuodenaikojen ja sään mukaan. Kuin huomaamattaan, alitajunta rekisteröi ympäristöä, antaen jokaiselle aistille pääosan vuorollaan, jolloin ne ovat ajassa valtiaita, hetken aikaa.


Aamun tuoksu on kirkas kimara, jossa voi aistia eri kerroksia. Tuoksut voi tunnistaa jo kaukaa ja ne kulkeutuvat nopeasti havaittavina ryöpsähdyksinä. Siinä, missä päivällä on mentävä liki, saadakseen kokemuksen puun tai pensaan ominaistuoksusta, sen aamu tuo lähelle jo kaukaa. Aamu on yhdistelmä tuntoa ja tuoksua.

Päivän tuoksu on kuiva, sammunut ja tumma, herkät tuoksut haihduttava kokemus, jonka auringon kuumuus häivyttää pois. Päivän tuoksumaailma siirtyy takaa-alalle, jotta valon värjäämä luonto voi jäädä kuviksi silmien verkkokalvolle.



Illan tuoksu on kevyt ja puolikuiva, viileä häivähdys päivästä, yhdistelmä päivää ja yötä. Tuoksussa on viivyttelevä ydin, jossa kaikki aistit avoimena kulkeva kokija voi tunnistaa tuoksujen eri vaiheet, jotka syvenevät yötä kohden.  Illan tuoksut hivelevät makuaistia, kielen kärjellä kirpeänä lupaus lähestyvästä nautinnosta.

Yön tuoksu on täyteläinen, hivenen raskas ja hitaasti hiipivä muukalainen, joka yön edetessä vähitellen selkenee ja jäsentyy tiettyjen tuoksujen eriääniseksi esitykseksi. Yö yhdistää aistit, jolloin niistä jokainen tukee toinen toistaan ihmisen pimeällä matkalla pelottavassa tuntemattomuudessa, yön maailmassa, jossa pelkojen muuttuminen todeksi on yksi mahdollisuus. Yön maailma tarkentuu tuoksujen ja äänien tasolle.



Sateen jälkeinen tuoksumaailma suorastaan hivelee kaikkia aisteja, kuulas kirpeys iholla saa ihokarvat nousemaan terhakkaasti pystyyn, tunnustelemaan viileyden aaltoina kulkevia värähtelyjä luonnossa. Tuoksumaailma on täynnä täydellisyyteen asti hiottuja eri sävyjä, terävöityneinä ja äärettömän puhtaina, jopa epämiellyttävät tuoksut antavat oman säväyksensä pohjatuoksuihin.

Luonnon äänet kulkevat puhtaassa ilmassa selkeinä aaltoina, joissa äänten perussävyt ovat kerrankin kuultavissa aitoina sävelkulkuina. Lintujen kuulaat äänet tavoittavat tajunnan selkeinä, tunnistettavina lurituksenpätkinä, joissa myös vaatimattomimman laulajan tunnusmelodia löytää oman, toisiin ääniin täydellisen lisänsä tuovan sävelen.



Miten nautinnollista on vain istua paikallaan, kuhmuraisella kivellä, keskittyen aistimaailman ytimeen, olla onnellinen siitä, että on olemassa, tällä hetkellä ja tässä paikassa. Elämän ylellisyyttä on olla tässä hetkessä, yhtenä osana moninaisuutta, kuulua johonkin täydesti ja olla osa jotakin merkityksellistä. Luonto kulkee lävitseni ja olen tämän hetken keskellä, kaukana itsestäni.



Viime viikolla kadut ja tien pätkät olivat täytenään haapojen norkkoja, jotka matelivat ja pyörivät tuulessa kuin valtava karvaisten toukkien armeija. Harmaan ja tummanruskean väreissä ylvästelevät pulskat norkot yhdistyivät toisinaan pehmeän pörröiseksi karvalankamatoksi, jota kesäinen tuuli hiljalleen keinutteli.

Läheltä tarkasteltuina norkot olivat suorastaan hellyyttävän kauniita, ilmavan keveitä ja mielikuvitusta kutittelevia pötkylöitä, joille keksi monia eri käyttötarkoituksia ja uusia ilmenemismuotoja. Loogisin ja itse asiassa järkevin selitys norkoille oli se, että ne olivatkin kastematojen talviturkkeja, joista lierot olivat jo karanneet maanmöyhennystouhuihinsa ja jättäneet tyhjät karvatakit tuulen tuiverrettaviksi, syrjään heitettäviksi karvakasoiksi.



Ja mitä tekevät käpytikat, pienet olentonsa täynnä kesän kohinaa, koiraiden sekopäistä paukuttelua puissa ja naaraiden päänpyöritystä paukkeen keskellä. Paukuttelulla ja paukuttelulla on eronsa, hyvinkin suuri ero. Lähiympäristön pari koirasta on taas muistanut edellisiltä vuosilta, että katulamppujen peltisuojien paukuttelu kantautuu kauemmaksi ja antaa suorastaan machon mielikuvan pienistä ja pörröisistä tikanrääpäleistä.

Miten ihmeessä niin pienissä päissä voi olla niin hurjavauhtinen nokkapora? Päät täristen ne paukuttelevat peltiä, rytmikkään soolon kantautuessa satojen metrien päähän. Luulisi pienten päiden hajoavan tärinästä, sekoavan kolinasta ja sulkien tipahtelevan ääniaaltojen vaikutuksesta. Mutta ei, vuodesta toiseen ne löytävät samat katulamppujen peltikuvut, ensin yksi koirastikka ja sitten toinen yhtä kajahtanut tapaus.



Luonto on vaihtanut asunsa kesän väreihin, koivujen oksat hulmahtelevat tuulessa keveinä aaltoina ja oravat kirmailevat aivan kaistapäisinä puissa ja pihoilla. Mikä nautinto onkaan vaellella aamuöisillä rannoilla, tutkia kasvien nopeaa kasvua, kuunnella elämän ääniä ympärillä...

12 kommenttia:

Manteli kirjoitti...

Ihanasti kerrottu, satumaisin kuvin höystettynä juuri näin luonto vaikuttaa ihmisiin ja eläimiin hullaannuttavan juovuttavasti. Ihanaa kevättä sinulle:)

a-kh kirjoitti...

Puhtaiden tuoksujen maailma on mielenkiintoinen. Erityisesti olen tykästynyt soiden tuoksuun. Näen myös tuoksu-unia.

Tuire kirjoitti...

Ihanasti kuvailtu! Yksi päivä kun kävelimme kotiin aistin metsän tuoksun selvästi kotitiellämme. Se luonnonläheisyys ilahdutti kovasti. Ilmankos tykkäsit ötökkäkankaastani kun pidät luonnosta. :)

Pitsit sekaisin on hauska nimi ja blogisi on jännittävä!

Angel + 6 Garden Cottage Cats kirjoitti...

Love to visit to read your stories and love the images you put with them ;)) You are Very Creative ;))
Today by me is; Clean, Fresh Rain with Swirls of Lilac :))
Have a Wonderful week ~
Hugs ~
Angel

Ari kirjoitti...

Sulavasti soljuvat sanat tuovat tämän
Euroopan reunan lähemäksi kesää.

Mustaleski kirjoitti...

Sinulla on niin kauniita kuvia, itsekin kuvasin jo viikolla näitä rentukoita mutta tuo peevelin kone ei siirrä nyt niitä tänne millään.. Tuo tyttö on tosi kaunis ja tämä backround kaiken kaikkiaankin on todella ihastuttava:)

Asta kirjoitti...

... ja mikä nautinto onkaan myös lukea aistivoimastasi. Näin keräämme onnenhippuja, hurmosta ja rauhaisaa mieltä.

Pehmyt piirto kirjoitti...

Hienosti ja niin kuvainnollisesti puit aistit sanoiksi. Näin aurinkoisen kevät aamun hetkinä oli nautinnollsita lukea tätä tekstiä.
Taidanpa tästä lähteä ulos ja kertaan kirjoitustasi mielessäni;)

Penelope´s kirjoitti...

Kuvauksellasi ei ole vertoo. Aistimuksen aistimus...Luonnon hyväilyä sanoiksi meislattuna.
Juuri nyt tosiaan tapahtuu NIIN paljon luonnossa ja nopeasti ..Kuulen kuinka luonto oikein tärisee ja puhisee nautinnollisuudessaan..Ja me sen mukana.Itse tulen kaikkein lyyrisemmäksi vihreän eri sävyistä . Nauttikaamme täysin siemauksin <3

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hei Manteli!
Kevät-kesä saa tosiaan pauloihinsa ja nykyisin loikin kaiken liikenevän ajan luonnossa, hulluna kasvun kiihkeyden humalassa. Kaikki uudet tuoksut, kasvien alut, äänet ja valo, kaikkialla. Valoisaa ja kaunista kevät-kesää sinullekin.:)

Hei a-kh!
Jännä juttu, kaikilla on varmaankin omat suosikkituoksunsa luonnossa. Jotkut tuoksut vain vievät mukanaan, tuovat mieleen erilaisia kuvia, kerta kaikkiaan pysähdyttävät. Tuoksu-unet ovatkin jo melkoisen mielenkiintoinen juttu. Olen joskus unissani aistinut häivähdyksiä tuoksuista, mutta koko uni tuoksujen maailmassa on vielä kokematta. Varmasti aivan uskomattoman upea kokemus.:)

Hei Tuire!
Suorastaan sekosin ötökkäkankaaseesi, siitä vain tuli niin pökerryttävän hyvä olo. Toivon tosiaan, että joku kangastehtailija ottaisi sen valmistukseen, jotta pääsisin ostamaan oman palaseni ötököitä.:)

Hi Angel!
Your garden is in wonderful shape. All those plants, trees and flowers, makes me always happy to visit your blog. There's so much darkness in the world nowadays so your blog gives me light and beauty to keep going. Hugs to you and your hairy friends.:)

Hei Ari!
Kiitos sanoistasi. Kesä taitaa olla jo oven sisällä, ihmiset eivät vain vielä kestä valoa ja värejä.:)

Hei Mustaleski!
Kiitos sanoistasi. Kuvat ovat itselleni tärkeitä ja etsin elämässä koko ajan tasapainoa ja harmoniaa, välillä kompastelleen , mutta aina pystyyn nousten. Blogissa pystyn luomaan omanlaiseni maailman, jossa itse päätän sisällöstä ja kokonaisuudesta. Todellisessa elämässä se ei aina ole niin helppoa, onneksi on blogi, jossa maalailla omaa maailmaansa.:)

Hei Asta!
Totta kirjoitit, näillä luontoon sukeltamisillani todella kerään onnenhippuja, hurmosta ja rauhallista mieltä. Luonto on hyvä parantaja ja rauhoittaja, varsinkin silloin kun koko sisin on täydessä myllerryksessä.:)

Hei Pehmyt piirto!
Ihanaa, että sanat ja kuvat antoivat idean sukeltaa luonnon suureen syliin.:)

Hei Penelope's!
Kyllä, luonto on suorastaan vimmaisen sekaisin, enemmän kuin ihmettelevät ihmiset, mutta luonnon sekaisuudessa on jonkinlainen järjestys ja rytmi, tasapaino sekasorrossa. Valkoisen jälkeen vihreä ja sen eri sävyt ovat kuin rauhoittavia hauteita otsalla, samoin pienet ja vähitellen maasta ylös pilkahtelevat kukkien eri värit totuttavat silmät vähitellen kukkien väriloistoon myöhemmin.:)

Kaarnikka kirjoitti...

Suurkiitos nautinnollisesta lukuhetkestä postauksesi parissa. Puit upeat hetket sanoiksi, ja hauskoiksi havainnoiksi, jotka allekirjoitan täysin. Ihanat kuvat vielä kaikenlisäksi. Ihania keväthetkiä ja aamuretkiä sinulle toivottelen.

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hei Kaarnikka!
Onpa ihana kuulla, että näistä kirjoitelmistani on muillekin iloa. Lähinnä näitä kirjoittelen taltioidakseni hetkiä ja ajatuksiani, mutta kyllä se lämmittää, että muutkin ovat löytäneet niistä mukavia sanoja elämäänsä.

Käväisin muuten viime yönä, joskus klo 3:n aikaan aamukävelyllä ja oli se sellainen hetki ja retki luonnon ytimeen, että sillä elää taas päivän mukavasti. Valoisaa ja antoisaa kevättä ja kulkemista luonnossa sinullekin.:)