BLOGGER TEMPLATES - TWITTER BACKGROUNDS »

lauantai 21. toukokuuta 2011

Elävien kirjojen kirjasto...

Jos sananlaskuihin on uskomista, toista ihmistä voi lukea kuin avointa kirjaa. Itse en tuohon usko, sillä siinä vaiheessa, kun olen mennyt toisen ihmisen lukemisen ja tulkitsemisen puolelle, olen pyllähtänyt vauhdilla metsään. Ajatus siitä, että kaikki on luettavissa, mikään ei ole turvassa tai pysy yksityisenä salaisuutena, saa suorastaan kylmän väreet ryömimään ihollani.

Ihmiskunta on itse asiassa valtavan suuri elävien kirjojen kirjasto, jonka kaikki teokset ovat ensi kertaa vierailevalta suljetut. Kirjojen kannet eroavat toisistaan, sisällöltään jokainen teos kertoo eri tarinan, ihmisten lailla ne ovat joko avoimet tai suljetut, ehkä hetken raollaan, kunnes taas uudelleen sulkeutuvat, paeten mahdollista lukijaa.


On kirjoja, joiden kaikki sivut pysyvät tiukasti kiinni ja joiden avaamiseen ei riitä yksi ihmiselämä. On myös kirjoja, jotka retkottava aukeamat avoimina, kaikkien lukijoiden mukaan tungeksivina. Jokainen teos odottaa lukijaansa, toiset etualalla, toiset taakse piiloutuneina tai piilotettuina.

Kiinnostuneella lukijalla on valintansa mukaan joko tietty aika tutustua mahdollisimman moneen teokseen, tai viisaimmassa tapauksessa, kaikki maailman aika tutustua teokseen kerrallaan. Hätäisimmät valitsevat määräajan, kokeneemmat tai elämään rauhallisemmin suhtautuvat valitsevat elämän mittaisen ajan.



Jotkut haluavat omistautua, viettää koko elämänsä kiinnostavien kirjojen parissa, ymmärtämättä sitä, että tajutakseen teoksesta tai ylipäänsä elävistä kirjoista jotakin, lukijan on koettava myös itse elämä kokonaan ja täydesti. Jokainen elävä kirja edellyttää elettyä elämää, eletyn ymmärtämistä ja useisiin eläviin kirjoihin tutustumista, muussa tapauksessa sisältö jää ahkerasta lukemisesta huolimatta vieraaksi.

Jos käyttää aikansa tutkimalla upeita kansia, yrittämättä tutustua kirjaan, valiten kirjansa vain kannen perusteella, ottaa tietoisen riskin siitä, että teos voi olla liian vaikeaselkoinen tai pahimmassa tapauksessa, väärän sisältöinen. Tai se ainoa oikea kirja, jolla todella on merkitystä lukijalleen...


Jokaisen elävän kirjan kohdalla lukija tekee valintoja, tietämättään tai tajuamattaan vaaraa, joka tuntemattomaan elävään kirjaan sisältyy. On kirjoja, joiden nimi on kaikkien huulilla, jonka kaikki haluavat ja joita jonotetaan kuukausikaupalla. On myös kirjoja, joista kukaan ei ole kuullut sanaakaan, joita kukaan ei ole halunnut mukaansa, koskaan.

Kun lukija ensimmäisen kerran tarttuu elävään kirjaan, hän punnitsee mielessään sen arvoa, tunnustelee kansia herkillä sormillaan, avaa kirjan ja lukaisee sanan sieltä toisen täältä. Mikäli sanat vaikuttavat kiinnostavilta, lukija saattaa ottaa kirjan mukaansa, lähempää tutustumista varten, kenties lukee sen kokonaan.


Elävä kirja, toisin kuin paperinen sisaruksensa, on tarkoitettu kestämään koko elämän, muiston kantaessa vielä kauas kuoleman taakse.

"Memento te mortalem esse" eli "muista olevasi kuolevainen", suuri osa muistaa varmasti sanonnan lyhyemmän version "Memento mori" eli "muista kuolevasi".

Entisajan ihmiset elivät lähempänä kuolemaa, elämän kuluvat päivät eivät olleet itsestään selviä, eivätkä niin ikään ihmiset lähellä tai kaukana. Kuoleman läheisyys, sen tajuaminen, että kaikki voi päättyä hetkessä, nostaa elävän kirjan arvoa.


Elämme aikaa, jolloin kuolema tunkeutuu jokaisen olohuoneeseen, jossa kuolema voitetaan taikavoimilla tai ihmepelastumisilla, Kuolemasta on tullut aikamme sankari, joka toimii hyväksemme ja puolellamme. Luulemme tuntevamme Kuoleman paremmin kuin ystävämme. Illuusioiden maailmassa ihminen selättää Kuoleman, todellisessa elämässä Kuolema vain nauraa kuolevaisten typeryydelle.

Kun elävän kirjan tiimalasissa hiekka on valunut pohjaan, kirjan arvo nousee arvoon arvaamattomaan. Tiimalasin hiekan liike lepää pysähtyneisyyden ajassa, hiekka on lopullisesti, viimeisen kerran valunut loppuun ja kirja jää avoimeksi siihen kohtaan, johon sanat päättyvät. Kirjan loppusivut ovat tyhjät ja ne edustavat sitä tarinaa, joka olisi vielä voinut olla, ennen kuoleman väliin tuloa.


Elävien kirjojen kiertokulku on mielenkiintoinen, tuhlailevan antelias sille, joka haluaa pysyähtyä kirjakojujen äärelle. Osa elävistä kirjoista päätyy lukijoidensa kirjahyllyihin, otettavaksi esille kun lukija niin haluaa, jotkin elävistä kirjoista taas ovat osa lukijansa jokapäiväistä elämää, kulkevat aina mukana tai odottavat yöpöydällä päivän elämästä rauhoittuvaa ihmistä, jolla on vielä väsyneenäkin aikaa paneutua elävän kirjan maailmaan.

Osa elävistä kirjoista paiskataan sivuun, tungetaan kirpputorien pöytiä koristamaan ja jos hyvin käy, ne jatkavat matkaansa uuden lukijan luo. Osa ei käy kaupaksi kirpputorillakaan ja niin ne päätyvät elävien kirjojen kaatopaikalle, jossa maailma ne murskaa lopullisesti.


Jotkut elävät kirjat merkitsevät lukijoilleen vielä luettuinakin niin paljon, että he haluavat jakaa kokemuksensa kirjan parissa toisten lukijoiden kanssa ja niinpä elävä kirja-kiertolainen jatkaa matkaansa lukijansa lähipiirin tutustuttavien kirjojen pinoon. Jotkut, jo matkassa rähjääntynet elävät kirjat löytävät tiensä antikvariaattiin tai elävien kirjojen odotushuoneeseen, divariin.

Pahinta, jonka voi elävälle kirjalle tehdä, on unohtaa se kokonaan. Joskus myöhemmin, ehkä vuosien kuluttua sen voi huomata avautuvan tyhjien sivujen kohdalta, jolloin sen sisältämä tarina jää ikuisiksi ajoiksi arvoitukseksi.

Keskeneräiset tarinat tuottavat kipeimmät lukukokemukset, mutta ne voivat olla nautinto silloin, kun lukija on vaivautunut tutustumaan kirjan alkusivujen tarinaan, antanut kirjan tulla osaksi elämäänsä, nauttinut elävän kirjan sisällöstä ja pitää sitä lähellään.

Minulla oli kirja, joka kulki mukanani hyvin pitkän aikaa ja jonka jossain vaiheessa laskin pois käsistäni, odottamaan parempaa hetkeä lukemiseen. Siihen kirjaan ei kirjoiteta enää yhtään sanaa, tarina ei jatku, se jäi kesken. Voin lukea tarinaa alkusivuista tähän päivään, en yhtään pidemmälle. Sen kirjan jättämää rumaa viiltoa sydämessäni kannan mukanani päivieni loppuun asti.


Todennäköisesti aikanaan meidän kaikkien tarina päättyy tyhjiin sivuihin, sillä maailman elävien kirjojen kirjastosta ei vielä tänäkään päivänä ole löydetty yhtään kokonaista ja eheää tarinaa, teosta jonka kaikki sivut ovat täyteen kirjoitetut...


Jokainen kirja, suurin osa sivuista täyteen kirjoitettuina tai kirjoittamatomine sivuineen, on äärettömän tärkeä. Niissä odottaa löytämistään ainutlaatuinen tarina, jota ei voi muualta löytää tai lukea. Maailman surullisin näky on teos, joka ei kelpaa kenellekään, johon kukaan ei halua tutustua, jota kukaan ei halua lukea...

6 kommenttia:

Oma tila ja ajatuksia kirjoitti...

Voi että...!! Enya on jotain sellaista mahtavuutta, mihin sanat eivät riitä. Se on tunnetta ja taikaa, enkelten laulua ja universaalia kauneutta.

Meillä oli aerobicin lopussa aina rentoutusosiossa Enyan biisejä, hyvin toimi. Love it potenssiin tuhansia ♥

a-kh kirjoitti...

Piste on paras loppulause.

seijastiina kirjoitti...

Heipsis ja sorry etten ole ennättänyt vierailuille, kesän tulo vie mukanaan, uusia haasteita matkassa ja vaikka mitä..
Mutta kyllä kirjoitit kauniisti taas ,ihastuttavin kuvin!
Mielettömän upeaa, surullista ja totta!
Lempeää kesää sinulle!

Mustaleski kirjoitti...

Minä allekirjoitan tämän ehdottomasti etenkin tekstin puolesta ja varsinkin tämä Memento mori joka lienee ihmiskirjan läksyistä se ensimmäinen mutta ei aina helpoin.(Musiikkia en ole vielä edes kuunnellut, mutta Enya on melkein aina taattua tavaraa, sori tämä arkinen ilmaisu:)) Kirjafriikkinä tämä tavoitti minut oikein hyvin, ehkä juuri sen takia, että vaikka vaikutankin hyvin selailtavalta aikakausilehdeltä, kuvittelisin olevani jopa kirja ja jopa niin, että pidän osan salaisuuttani ihan loppuun asti;)

Penelope´s kirjoitti...

Postauksen aihe maxi mahtava, kuten sisältökin!!Käynnisti taas omien suhdekomiikkakirjojeni tulvan. Pidin pienet terapiapirskeet itseni ja moninaisten elävien opusten annista.Ja nauroin makeasti, satukirjan surkealle lopulle, kiiltäväkantisille ja koreille oppikirjoilleni(joita turhan kauan pläräsin), dramaattisille dekkareille, keittokirjojen entisille sopille ja nykyisille sametinlempeille liemille. Nyt suunnistan askeleeni divariin. Etsin sieltä alkemistin aakkosia. Siinä saavat sivujen kulmatkin olla vähän lerpahtaneita.Olenkohan oikeilla jäljillä?? :-)Kiitti nauravaisesta terapiasessiosta!!!

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hei Oma tila ja ajatuksia!
Enya tosiaan on hyvin rauhoittavaa musiikkia ja käy melkeinpä mihin tunnetilaan tahansa.:)

Hei a-kh!
Niinpä, piste se on lopullinenkin piste, vaan mitäpä jos piste ei ehdi piirtyä viimeiseen lauseeseen ennen kirjan sulkeutumista?:)

Hei Seijastiina!
Näinpä hyvinkin, surullista mutta totta. Kesä taitaa suunnata monen ajatukset pois blogimaailmasta, mutta eläminen on paljon tärkeämpää. Itsekin loikin heikkopäisenä pitkin maita ja mantuja ja raahaanpa poloiset ystävänikin monille reissuille mukaan. Valoisaa kevättä ja kesää...:)

Hei MMustaleski!
Kirjat ovat vallan mainioita symboleja tarinoille, joista olisi muuten vaikea kirjoittaa. Itse rakastan kirjoja ja niissä asustelevia tarinoita ja siksipä kirjat käyvän hyvin monien eri asioiden vertauskuviksi.

Tuli mieleeni tuosta aikakausilehtivertauksesta se, että joskus ja joillekin ihmisille on parasta näyttääkin vain aikakausilehtiosasto itsestä. Ja tuntuu se melko monelle riittävänkin...:)

Hei Penelope's!
Loistavaa, divareissa myllään itsekin nenänpää kirjapölyssä. Hemmetin hyviä löytöjä tulee tehtyä useastikin, jos kohta välillä mukaan tarttuu "puhdasta" roskaakin. Joskus on roskan aika, joskus taas kunnon tarinoita sisältävien opusten aika.

Se kaikenlaisissa kirjoituksissa ja tarinoissa on kaikkein parasta, että jokainen voi sa ehdottomasti saa käsitellä aivan miltä kantilta tahansa. Usein tänään luettu saattaa uusintaluennalla avautua aivan uudella tavalla. Näinhän se on elävässä elämässäkin, kaikkien eteen tupsahtelevien ihmisten kohdalla...:)