BLOGGER TEMPLATES - TWITTER BACKGROUNDS »

torstai 31. maaliskuuta 2011

Koirasten ja naarasten leikkiä, kuutamossa kuonot kuumina...

Otsikko on lainaus Ensio Rislakin Ruma Elsa-näytelmästä, johon törmäsin vahingossa divarin euron korissa. Kirja heijastaa omaa aikaansa, mutta tuo lausahdus sai, taas kerran, nauruhermoni ratkeamaan.

Kevät, mikä ihana syy katsella "sillä" silmällä. Luonnossa on kevätkarnevaalien aika, kaikkialla koiraat  pörhistelevät parhaimmissaan ja naaraat taka-alalla tekevät johtopäätöksiään ja valintojaan.


Voi hyvä tavaton sitä mahlan virtaamista, oudosti käyttäytyviä ihmiskoiraita ja -naaraita, täydellisen sekavaa touhua turuilla ja toreilla, metsissä ja pelloilla. Koko luonto kohisee ja kaikkialla ovat käynnissä pariutumisriittien kenraaliharjoitukset, jotka huipentuvat myöhemmässä vaiheessa hulppeaan Grande Finaleen. Lopputulokset löytyvät vuonna 2012 tehtävissä tilastoissa, joissa kevään leikkien tuloksia lasketaan.



Tunnustan, etten erityisemmin käytä aikaani television ääressä, mutta niinä muutamina sykähdyttävinä kertoina, kun olen telakoinut itseni aivotoimintaani laiskistavan aparaatin eteen, on mainoskatkolla pyörähtänyt käyntiin sellainen mainoksen tekele että oksat pois.

Tarkoitan Dressmann-nimisen miesten vaatehtimon farkkumainosta, jossa lauma upeita uroita rynnistää ovesta ulos herkullisine farkkupeppuineen ja pitkine koipineen. Olenpa nieleskellyt muutaman kerran, olenpa totisesti, enkä ole ainoa. Naaraspuoliset ystäväni, iästä riippumatta, ovat olleet yhtä nauliintuneina television eteen, yksi jopa tallensi mainoksen ja istuu nyt mainosta katsellen olohuoneensa tuolissa, miesystävän ihmetellessä tapahtunutta.

Kevät saa tytön reagoimaan todella kaistapäisellä tavalla. Jos miehet sekoilevat naisten/tyttöjen minihameista, sekoilevat naiset/tytöt miesten kevätasusteista yhtä tuhoisalla voimalla.


Jos jossain vaiheessa iltalehtien lööppeihin ilmestyy kissankokoisin kirjaimin kirjoitettuna otsikko "Nainen ahdisti pelosta sekaisen miehen nurkkaan", voi olla, että olen ollut asialla, tai sitten en.

No, kunhan kuvittelen ja leikittelen ajatuksella. Ovatko miehet pelokkaita, jos nainen ahdistaa heidät nurkkaan, siis keväästä sekaisin oleva nainen ahdistelemassa miesparkoja? Koiraspuoliset ystäväni eivät kykene kysymykseeni vastaamaan, he tuntevat minut liian hyvin...



Kun aikansa valitsee ja asettaa uroksille liian suuria vaatimuksia, voi valikoivalle naaraalle jäädä luu käteen. Ei ole ihmisuroksen syy, että naaras leikkii liian vaikeasti tavoiteltavaa. Sitä paitsi, moni kakku päältä kaunis...

Sisältö ratkaisee, vaikka täytyy myöntää, että sisällöstä viis jos vastaan astelee itsensä kanssa sinut oleva, farkkuihin pukeutunut luomakunnan kruunu. Kevät saa ihmisen tekemään omituisia, hulluja ja joskus, myönnetään, täysin vääriä valintoja.



Alla olevassa Hey Joe-versiossa soiva saksofoni saa suorastaan sukat pyörimään jaloissani. En tiedä muista, mutta kunnon foni-soolo saa tytön kuumenemaan ja kiihtymään kahteensataan alle sekunnissa...

Iho reagoi ensimmäisenä saksofonin syvällä soivaan surulliseen ääneen, todellinen kaikupohja löytyy aivojen ja hormoonisulaton välisessä maastossa.


tiistai 29. maaliskuuta 2011

Maailmojen kirjastossa, elämän kirjahyllyssä...

Maailmojen kirjastossa on miljardeja kirjoja, joissa jokaisessa on erilainen, omanlaisensa tarina. Surullisia kirjoja todellisuudesta, hauskoja ja komiikan täyttämiä tarinoita, jotka eivät aina pääty onnelisesti. 

Kirjaston hyllyillä on myös kirjoja, jotka tuovat hyvää mieltä, ovat valoisia ja tasapainoisia, kirjoja jotka ovat harmoniassa muiden ympäröivien kirjojen kanssa.


Kirjoja tulevaisuudesta, menneisyydestä ja tämän päivän arkirealismia, väritettyä totuutta tarinan keinoin. Jokainen teos on ainutlaatuinen, huolimatta siitä, mitä mieltä lukijat ovat tarinan sisällöstä, sen kertomasta väritetystä todellisuudesta, tai värittömästä harmaudesta.

Muistan joskus jonkun sanoneen, että lukemalla huonoja kirjoja, oppii arvostamaan hyvin kirjoitettuja tarinoita.


Elämän kirjahyllyssä löytyy jokaiselle tarina ja viereisessä lehtihyllyssä on nopeita novelleja kiireisille, väritettyjä kuvauksia elämästä, jota ei ehkä ole tapahtunutkaan, ollut olemassa.

Vain katseilta salassa eletään todellinen elämä, luetaan todellisia tarinoita tapahtumista, joiden ei pitänyt tapahtua, mutta jotka elämä heitti eteen, elettäväksi kokonaan.


Kulkiessani maailmojen kirjastossa, selaillessani elämän kirjahyllyn tarjontaa, teen samalla matkaa rumuuteen sekä äärimmäiseen kauneuteen. Jokainen teos yllättää joko kauniilla rumuudellaan tai rumalla kauneudellaan. Yksikään ei jätä välinpitämättömäksi.

Osasta kirjoja luovun heti lukemisen jälkeen, toiset säilyvät yöpöydälläni pitkään ja joitakin kirjoja luen aina yhä uudelleen, löytäen niistä joka lukukerralla uusia, syvempiä tasoja, jotka pitävät kiinnostustani yllä.


Toiset kirjat houkuttelevat upealla ulkoasullaan, osoittautuen lopulta kuitenkin nopealukuisiksi ja nopeasti unohdettaviksi. 

Toiset taas odottavat poimimistaan pidempään, ulkoasu ei kutsu luokseen, mutta kun vihdoin avaan kirjan, mikä maailma sieltä ryöpsähtääkään silmieni eteen. 

En malta laskea kirjaa käsistäni ja lopulta se siirtyy niiden kirjojen joukkoon, joiden pariin aina palaan.



Ihmiset elämäni kirjastossa ovat kuin harvinaiset inkunaabelit, joita säilytän huolella ja hoidan rakkaudella, jotta ne eivät hajoaisi käsiini. Olen ihmisbibliofiili, joka arvostaa nimenomaan kirjan sisältöä, ei pelkästään arvoa keräilijöiden silmissä.

Kirjastossani on tarjolla vain parasta, harvinaisuuksia, joita löydän onnistuneesti elämän sivupoluilta, pitkospuiden varsilta ja tiettömien taipaleiden takaa.

Kirjastoni on aina avoinna eikä kirjastokortti vanhene koskaan...

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Rumaa rumbaa Kontulassa...

Se, että ystäväni asuvat eri puolilla kaupunkia, antaa monia mahdollisuuksia tutustua mitä erilaisimpiin ympäristöihin. Metroradan varrella asuvat ystäväni mahdollistavat sen, että melkeinpä joka pysäkillä löytyy ystävä, ja R-kioski, ja kahvia. 

Funny Myspace Comments

Ei muuta kuin kahvikuppi kouraan ja tutustumisretki paikalliseen ostoskeskukseen voi alkaa. Lähiaikoina olen vieraillut ahkerasti Kontulan ostoskeskuksessa ja joka kerta törmään johonkin uuteen ja ihmeelliseen.


Itse Kontulan ostokeskus on jonkinlainen rumuuden kuvajainen, jossa mielentilasta riippuen, voi nähdä vääristyneen elämäntavan  ja epätoivoisen kansanjoukon kiirastulessa, ja jonain toisena kertana, varsinkin aurinkoisena päivänä, ostoskeskuksessa voi nähdä ihmisten monipuolisen kirjon, erilaisuuden rikkauden.

Olen pyöräillyt paljon Itä-Helsingin pyöräteillä, matkalla jonnekin tai jostakin, ja siksi tiedän, että koko aluetta ei pidä tuomita ostoskeskuksen mukaan. En kuitenkaan pääse siitä mielikuvasta, joka tunkeutui päähäni, käydessäni ensimmäistä kertaa Kontulan ostoskeskuksessa. Silloin satoi, oli kylmä ja harmaa väri oli vallitsevana.

Ostoskeskuksen keskelle on rakennettu lapsille pieni leikkipaikka, joka on rajattu matalalla betonireunalla. Paikallinen oppaani kertoi, että sillä leikkipaikalla näytellään päivittäin monta monituista ja omituista näytelmää, eikä yksikään niistä ole komediaa.


Lasten riemukkaiden äänien takaa kuului kantapeikkojen örinää, pullojen kilinää sekä alkavan tappelun alkurähinää. Epämääräinen joukkio parrakkaita miehiä ja kalpeita naisia heilui ja kinasteli omalla leikkipaikallaan, betonireunan vierellä.

Kaksi täysin toisistaan eroavaa maailmaa kohtasi ja leikki "sulassa" sovussa, toisistaan tietoisina, mutta kuitenkin eri maailmoissa. Väsyneet ja turhautuneet äidit katselivat betonireunalla leikkivien aikuisten heilumista, örveltämistä ja nahistelua, tarkkaillen samalla omien jälkeläistensä touhua vähien leikkivälineiden keskellä.


Siinä tulevaisuus ja kadotetut sielut kohtasivat toisensa. Näky oli äärettömän surullinen, vääristynyt ja täynnä epätoivoa. Juopunut äiti repimässä lasta liukumäestä, kauppakassi kilisten, pysähtyen hetkeksi heilumaan kaltaistensa kanssa betonireunan viereen. 

Lapsi katsomassa kaipaavasti liukumäkeä, äiti kovaäänisesti kertomassa, että pitää mennä tekemään ruokaa lapselle ja samaan aikaan äiti kaivaa kassin kätköistä kaljatölkkiä esille. Lapsen katseessa näkyi väsymys, tieto siitä mitä tapahtuu seuraavaksi.


Mieleeni tallentui kuva metelöivien ja humalassa pyörähtelevien aikuisten keskellä seisovasta surullisesta lapsesta, jonka äiti tanssahteli kilisevän kassinsa rytmittämää rumaa rumbaa. Se kuva ei ole kadonnut mihinkään, vieläkään.


Sinä päivänä, Kontulassa, särkyi yksi pieni sydän...

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Ajan valtiaat...

Tiedossa on kellojen väkivaltaista kääntämistä tunnilla eteenpäin, mielen harhauttamista ajalla, jota ei todellisuudessa ole.

Jollakin oudolla tavalla ihminen on rikkonut ajan, keksinyt sen omaksi huvikseen, voidakseen säädellä sitä, hallita maailmaansa ja siellä eläviä lajitovereitaan. Se, joka keksi ajan ja teki siitä elämän mittarin, se myös rakensi mielettömän portaat ihmisen psyykeeseen.



Olemme syntyneet ajan taju mielissämme, oppineet noudattamaan ajalle asetettuja määreitä ja rajoja, jotka harvoin osuvat yhteen oman psyykemme kanssa.

Itse olen todellinen yöihminen, yökyöpeli, yöpöllö ja yöstä elävä. Järjestäytyneessä maailmassa en voi toteuttaa omaa luonnollista unirytmiäni, sillä ajan hiekka elämäni tiimalasissa on määritelty toisaalla.



Aina, kun löytyy vain pienikin mahdollisuus valvoa kokonainen yö, käytän aikaa häikäilemättömästi hyväkseni. Miten monta uskomatonta auringonlaskua, yöllistä kävelyä metsissä ja rannoilla, täydellistä hiljaisuuden hetkeä, jolloin koko luonto nukkuu, huikaisevan henkeäsalpaavaa auringonnousua, olenkaan kokenut ja tulen vielä kokemaan...




Ajan sääntely edellyttää tarkkaa tietoa siitä, että on eilinen, tänään ja huomenna. Tulevaisuuden aikataulutus saa monta mieltä särkymään, toisilla on tulevaisuus aikataulujen maailmassa, toisilla tulevaisuus on vain rivi lukittuja ovia, joihin ei löydy avaimia.

Kun yritän katsoa liian kauaksi tulevaisuuteen, jätän tämän päivän elämättä ja menneisyys jää syntymättä. Mieleni peilisalissa kuljen edestakaisin kolmen peilin edessä, eilen, tänään ja huomenna. Vain elämällä kykenen vaikuttamaan peilien kuvajaisiin, en pysähtymällä paikalleni.

Kellojen viisareiden siirtäminen muuttaa peilisalini rauhaa, askeleeni haparoivat, kunnes löydän taas tasapainon, hetkeksi aikaa.




Muutaman viikon ajan olen taas tunnilla sekaisin, omien antureideni sopeutuessa vähitellen elämään rikotussa ajassa, jota taas tänä yönä siirrellään omavaltaisesti, outoihin syihin vedoten, tunnilla eteenpäin. Niinpä opettelen taas kerran elämää kellomaailmassa, jossa ajatuskin siitä, ettei aika ole tarkistettavissa jokaisena hetkenä, saa ihmisen raiteiltaan.


Fantasy Myspace Comments

Meidät on ihmeen helppo orjuuttaa ajalla, pelotella huonolla omallatunnolla siitä, ettemme käytä aikaamme oikein. Pahinta on, mikäli vain elämme ja tuhlaamme aikaa. Kysynpä kuitenkin, missä on se pankki, josta voin nostaa säästettyä aikaa silloin kun tarvitsen sitä? Ei missään ja siinäpä se.

Täydellisen vapaana ihmisenä eläisin täysillä, tuhlaten aikaa runsaskätisesti, nostaen kaikki aikasäästöni pankista ja jos mahdollista, rikkoisin kaikki tielleni osuvat kellot. En vielä ole niin vapaa, mutta unelmia vapaudesta kyllä riittää...


Katsellessani ajan hiekan valumista elämäni tiimalasissa ja kirjoittaessani tarinoita, kuuntelen musiikkia, joka rauhoittaa mieleni hiljaisia saleja...


perjantai 25. maaliskuuta 2011

Kauniit valheet, illuusioiden muokkaama menneisyys...

Remontin keskellä, tavarakasan päällä istuskellen, olen päätynyt käsittelemään mieleni muistoja. Remontti on hyvä syy vähentää romun määrää, mutta tavarakasojen läpikäyminen on osoittautunut huomattavasti aikaa vievemmäksi touhuksi kuin alunperin kuvittelin. 


Samalla kun lajittelen tavaroita eri kasoihin, roskiin, varastoon, kierrätykseen, silppuriin, lajittelen myös elämäni todistusaineistoja. Ne ovat virallisia todisteita, joihin on vaikea luottaa, varsinkin kun muistissani tarinat kulkevat toisenlaisten käsikirjoitusten mukaan.

Olen puhunut lähipäivinä paljon ystävieni kanssa muistoista, tapahtumista, joista näyttää olevan useampia eri versioita. Niissäkin tapauksissa, joissa molemmat ovat olleet paikalla, tarinalla on kaksi kertojaa ja molempien tarinat eroavat toisistaan.




Käsi tarttuu todisteeseen, joka saa palan nousemaan kurkkuun. Vieläkin tekee niin kipeää, että on pakko halata itseään saadakseen kivun poistumaan takaa-alalle. Vastaan tulee myös paljon kirjallisia todisteita siitä, että olen ollut onnellinen, olen onnellinen.

Suupielet kääntyvät ylöspäin, rinnasta nousee pulppuava nauru ja ilonkyyneleet löytävät polun poskelle. Hyrisen ilosta, kivusta ja onnesta. Elämä ei ole jättänyt minua tunteettomaksi. Se on kurittanut, silittänyt ja rakastanut, lohduttanut suurten surujen äärellä, nostanut ylös kun olen ollut epätoivosta polvillani, jättänyt hienovaraisesti minut yksin, kun en ole kestänyt ketään lähelläni.



Se, onko muistikuva, muisto totta vai mielen uudelleen käsikirjoittamaa, onko sillä elämää mullistavaa merkitystä? Tärkeintä on se, että se on elettyä elämää, se on ainutlaatuinen ja tärkeä, väritettynäkin.

Jossain vaiheessa kuitenkin tulee tapahtumaan niin, että värikkäinkin muisto haalistuu. Suuri kipu muuttuu jomotukseksi, suru pehmenee, kadonnut onni lämmittää pienellä liekillä. Avohaavan päälle muodostuu arpi, joka välillä muistuttaa olemassaolostaan kutinana, joka poistuu unohtamalla.



Mieleni kerroksissa tarinat kulkevat edestakaisin, ylös ja alas, rinnakkain. Toiset tarinat katoavat unohduksen yöhön, toiset taas hakeutuvat tämän päivän estraadille, jokainen vuorollaan yhdessä ja erikseen.

Opettelen juuri nyt olemaan osa ystävieni tarinaa, kertomalla heille ainakin kerran, että he ovat minulle tärkeitä ja että ilman heitä, elämäni tarina ei olisi yhtä täyteläinen, mehevä ja hyvänmakuinen. Olen aina kuvitellut ihmisten ymmärtävän sanomattakin, että he merkitsevät minulle paljon, ja että ilman heitä en olisi ehjä kokonaisuus. Nyt tiedän, että ilman sanottuja sanoja ei toinen ihminen voi tietää merkitystään toiselle ihmiselle.

En halua jättää elämäni tärkeimpiä ihmisiä mielikuvien ja illuusioiden varaan, en väärien todistusaineistojen kertovan heille vääristeltyä totuutta. Kiitos siitä, että olette olemassa, nyt ja huomenna...



Huolimatta siitä, miten illuusiot vaikuttavat muistoihini, jokainen hetki luo uusia muistoja illuusioiden käsikirjoitettavaksi. En enää luota muistoihini, ne ovat vain sisällysluettelo siitä, mitä on joskus tapahtunut, eivät koko tarina.

Tärkeintä lienee se jälki, jonka jätämme jokaiseen lähellämme olevaan ihmiseen, pieni kosketus, jonka voi tuntea vuosienkin kuluttua. Sanat muuttuvat, tapahtumat vaihtuvat, jokainen silminnäkijä näkee omanlaisensa totuuden samasta tapahtumasta.



Music Myspace Comments


Alla musiikkia tarinaan, jonka melkeinpä jokainen meistä on kuullut, monina eri versioina.Todistusaineistot ovat kadonneet, illuusiot ovat vallanneet tarinan, kukaan ei enää tiedä totuutta, jos sitä on ollutkaan. Uudet käsikirjoittajat valmistelevat jatko-osia tarinaan, joka kiehtoo vielä vuosisatojen kuluttua oletetusta tapahtuma-ajasta. Onko totuudella merkitystä, kun itse tarina sisältää koko elämän, jokaisen mahdollisen elämän...



Elämämme tärkein tehtävä on jättää jälkiä ihmisiin, merkitä ihmiset itsellämme, sillä jättämämme jälki tulee todennäköisesti olemaan ehkä ainoa todiste siitä, että olemme joskus olleet olemassa...

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Kevät, naisista oikullisin...

Miten odotankaan vapaina virtaavia vesiä. Ennusmerkkejä on jo. Vahvoja merkkejä keväästä, tippuvia räystäitä, lintujen melkeinpä hysteerisen riemukasta sirkutusta, jänisten sekavia jälkiä hangilla, kettujen omituisia loikkia. 

Jossain vaiheessa mukaan syöksyvät vahvat maan tuoksut ja hajut, puiden kosteat rungot, maatunut maa-aines, sammaleen muhevan kirpakka tuoksukimara, kaikki merkkejä keväästä, joka tulee kohisten ja solisten.



Veden tiet ja eri olomuodot ovat vertaansa vailla. Ne voivat olla äärettömän rauhoittavia tai uhkaavudessaan henkeäsalpaavan kiduttavia.

Puolentoista viikon aikana kevään säätila on vaihdellut laidasta laitaan. Kuin oikutteleva nainen, se miettii päivittäisiä asuvalintojaan, paiskien vaaleat vaatteet nurkkaan, poimien kumisaappaita kenkäläjästä hyläten ne yhden käyttökerran jälkeen eteiseen, tarttuen lopulta pieneksi jääneeseen välikausitakkiinsa, jossa turkiskaulus kutittelee innosta punervavia poskipäitä.

Kevät on naurava, soliseva, kujeileva ja ennen kaikkea nopeasti mieltään muuttava, tuulen kaltainen, oikullinen ja äärettömän naisellinen. Yhdessä hetkessä se koskettaa lämpimin ja valoisan pehmein käsin hiuksia, toisena hetkenä heittää ämpärillisen kylmää vettä niskaan.



Kevät on pahankurinen, villi ja omapäinen. Se liitelee tuulen lailla ympäriinsä, jakaen toisella kädellä valoa ja lämpöä, toisella kylmyyttä ja harmaita pilviä. Kevät vaikuttaa kaikkiin ja kaikkeen. Sen kiusoitteleva nauru saa eläimet suorastaan sekopäisiksi, ihmiset tulevat jälkijunassa, mutta tulevat kuitenkin.


Yhtenä päivänä tutkailin lintujen touhuja ja näinpä näytelmän, joka herätti nauruhermoni henkiin. Sulavedestä liukkaalla oksalla istua pönötti sulavalinjainen talitinttikoiras kaikessa rauhassa, tutkien maisemaa ja etsien ehkä seuraa. 

Kauempana, toisessa puussa, istuskeli pulleavatsainen ja itsetietoinen talitinttikoiras, joka yht'äkkiä nousi lentoon ja suunnisti sumopainijan päättäväisyydellä ja voimalla sulavalinjaisemman lajitoverinsa oksalle. Viime hetkessä sulavalinjainen koiras pyrähti lentoon ja tankki-talitintti valloitti oksan. 

Mikäli kohtaus olisi jäänyt tähän, olisin voinut uskoa siihen, että kyseessä oli vahinko. Hoikkeliini talitintti istua nökötti oksallaan, kun pulleavatsainen sumopainija otti taas vauhdikkaan lähdön, suoraan hoikkeliinin oksaa kohti. Sama kohtaus uusintana. 


Kolmannella kerralla hoikkeliini uskoi, että nyt on tosi kyseessä ja sumopainija mitä ilmeisimmin hallitsi kaikkia puita sillä alueella. Se nousi lentoon, mutta pienenä ja vikkelänä päätti kuitenkin päästää nokastaan muutaman valitun sanan. Hmm, niitä sanoja tuli tulvimalla, mutta mitä ilmeisimmin tankki-talitintti oli kuullut herjoja ennenkin eikä lotkauttanut korvaansakaan lajitoverinsa kiroiluille.


Valo on muuttunut, sen värit ja määrä vaihtelevat päivittäin. Lumi ei ole enää yhtä valkoista, talojen päätylaudat näyttävät likaisen harmailta, ikkunoista en halua puhuakaan.

Kevään äänet ja tuoksut kutsuvat viettämään kaiken ajan ulkona, suorastaan pakottavat rääkkäämään kumisaappaita. Niinpä, kenkämaailman trendeistä huolimatta sanon, että kevään kuningasjalkine on vanha kunnon kumisaapas...

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Surullisten sielujen saari...



Tänä keväänä Japanissa kirsikkapuut kukkivat verta ja niiden kirsikat kypsyvät kauniiksi, mutta myrkyllisiksi. Tuhoutuneilla alueilla puut kuolivat, jäivät maamassojen jalkoihin ja jos yksikään puu pelastui, ei läheisyydessä löydy kirsikoiden poimijaa. Ja kurkien siiville veri maalaa surullisia merkkejään.


Syvällä meren alla, mannerlaattojen synkkä laulu jatkaa kulkuaan, nousten ja laskien, odottaen uutta hetkeä cresendoon, viimeiseen voimannäyttöön, jonka jälkeen syntyy hyytävän lopullinen hiljaisuus.


Maan laulu ja ihmisten itku kaikuvat merien yli ja ihmisten kyyneleet lainehtivat kaukaisilla rannoilla. Surullisten sielujen saarella kaikki on muuttunut, peruttamattomasti. Maailman ihmiset muistavat nämä pelon päivät, hetken, onnellisina siitä etteivät he joutuneet käymään läpi maan vyörymistä maan päälle, meren raivoisaa ratsastusta. Veden kovat kaviot talloivat alleen kaiken, nekin jotka eivät poistuneet ajoissa. Meri on raskas, murhaavan syleilynsä jälkeen...



Yhden ihmisen elämä on vain välähtävä hetki maapallon historiassa. Tuohon hetkeen mahtuu monta mahdollisuutta elämään ja kuolemaan, uuden rakentamiseen ja kaiken täydelliseen tuhoutumiseen. Me emme hallitse luontoa, luonto hallitsee meitä.

Maailman ihmiset yhdistyvät hetkeksi, suremaan yhdessä tuhoutuneella rannalla, kunnes tulee uusi luonnonmullistus, sota tai taloudellinen kriisi, joka kääntää maailman huomion itseensä.



Hiljainen tuuli vaeltaa Fujin rinteillä apeana ja yksinäisenä...

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Kauhun ja surun majatalossa ei ole enää sijaa...

Ihmiset ovat henkisesti hajallaan, jotkut jopa osittain halvaantuneita, maailmanlaajuinen suru lepää ihmisten mielissä. 

Japania kohdannut tuho sekä sen jälkinäytöksenä näyteltävä ydinvoimalan hidas mureneminen vangitsevat maailman ihmiset median äärelle tunnista tuntiin, päivästä päivään. 

Tuhon todelliset vaikutukset eivät ole vielä selvillä, menetettyjen henkien määrä, ydinvoimalan murtumispiste, jälkijäristysten vaimeus tai voimakkuus, tuho ei ole vielä ohi, tuhonäytelmää näytellään edelleen.


Eivätkä tuhon vaikutukset keskittyneet vain maanjäristykseen, tsunamiin ja Fukushiman ydinvoimalaan, myös Shinmoedake-vuori päätti sylkeä uutta raivoa taivaalle, pelästytettyään jo tammikuussa ensimmäisen kerran lähialueella asuvat sekä viranomaiset.

Päivittäin ahmimme lisää tietoa alati muuttuvasta tilanteesta, sillä pelkomme maailmanlopusta saa uudenlaista todistusvoimaa Japanin tuhon edessä. Miten se olikaan, vuosi 2012 on tulossa, mitä jos tämä on vain alkusoittoa tulevalle?

Fantasy Myspace Comments

Itseasiassa en itse usko asioiden olevan näin yksinkertaisesti pääteltävissä, sillä maapallo on elävä organismi, jossa on aina tapahtunut erilaisia muutoksia ja tulee jatkossakin tapahtumaan. 

Maapallon historiassa tämän päivän tapahtumat ympäri maailmaa eivät ole enne tulevasta pahasta tai tuhosta, kyse on maapallon luonnolliseen muuttumiseen liittyvät tapahtumat, joita on kautta ihmiskunnan historian kirjattu ylös.

Girls Myspace Comments

Ihmiset kokevat tapahtumat tragediana ja näin sen pitää ollakin, uutta tämä ei kuitenkaan ole.  Globaali suru yhdistää ihmisiä ympäri maailmaa, mutta surun vuoksi emme saa sulkea silmiämme kaikelta muulta. 

Libyassa edelleen taistellaan ja mikäli merkit pitävät paikkansa, kapinallisten teurastus on alkamassa eikä ihmisten kauhulla ja surulla ole enää sijaa surujen majatalossa. Bahrainissa shia-muslimit ovat levottomia, leviääkö kansojen kapina myös sinne?

Fantasy Myspace Comments

Siitä huolimatta, etten näe tapahtuneessa tuhon ennusmerkkejä, enkä vuoden 2012 maailmanlopun saapumista, suren kaikkien muiden lailla elämän päättymistä, loukkaantumista ja kodin menettämistä, jokaisen tuhoon törmänneen ihmisen kohdalla.

Unsorted Myspace Comments

Haluan pysyttäytyä myötätunnossani ainoastaan yksilön menetyksissä, en taloudellisissa menetyksissä, sillä nyt jo on merkkejä siitä, että Japanin tuhoa ollaan rahastamassa kovalla kädellä. 

Suunnittelijat ovat jo kokoontuneet eikä kestä kuin hetki, kun ahnaat kourat ovat levittämässä verkkojaan Japanin ylle. Suomen talouselämän vaikuttajat ovat jo antaneet sen suuntaisia lausuntoja. Japania autetaan, mutta auttajan ehdoilla.

Eikä ihmiskunta ole vieläkään oppinut sitä, ettei turvallisuutta ole. Kuinka moni huokaisi helpottuneena ja mietti hiljaa mielessään, että onneksi tämänkaltainen tuho ei ole mahdollista Suomessa. 

Kuka tietää minkälaiseksi maailma on muuttumassa, minkälaiseen tulevaisuuteen me olemme kulkemassa? Ei ollut meidän vuoromme tällä kertaa, mutta varmasti Suomellekin on varattu oma osuutensa maailman mullistuksista...

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Maailmojen teillä on paljon liikennettä...


En tiedä muista, mutta kun joku kappale jonakin hetkenä niin sanotusti "kolahtaa", kolahtaa myös tarve kuunnella eri versioita samasta kappaleesta. Usein tuloksena on varsin mielenkiintoinen kokoelma loistavia tulkintoja, melko hyviä yritelmiä ja sitten se kasa kokeiluja, joista ei tiedä miksi niitä ylipäätään on julkaistu.

No, musiikkimakuja on erilaisia, enkä todellakaan voi väittää olevani alan asiantuntija, joten antaa kaikkien kappaleiden soida. Alla sitten eri versioita samasta kappaleesta, järjestettyinä oman makuni mukaiseen paremmuusjärjestykseen. Perusteluja en aio esittää, mutta niitäkin löytyisi, rutosti...


Pirullisinta tämän kappaleen tallentamisessa suosikkeihin on se, että se poistuu YouTubesta säännöllisin väliajoin ja ilmestyy taas uudelleen, jonkun toisen toimesta ja eri linkkiosoitteella.




Totta tosiaan, tämä vaikuttaa edelleen, saa toivomaan kesää, ajeluita hiukset takana hulmuten ja perille pääsyä mahdollisimman nopeasti...


Fantasy Myspace Comments
MyNiceProfile.com

Tämä versio vetoaa samoihin tunteisiin, hivenen pimeämmällä tavalla ja artistina Cindy Lauper, jonka tulkinta saa hiukset nousemaan pystyyn ja ihon kihelmöimään tavalla, johon Lady Gaga ei koskaan kykene...





Viimeisenä sitten kliinisen ammattitaitoinen tulkinta, joka totisesti saa ihon jäätymään ja hormoonit työntymään vapaaehtoisesti pakastimeen. Esitys on hyvä, mutta missä ihmeessä ovat tunteet ja kuumuus kupeilla, jännitys ja kihelmöinti, primitiivinen tarve päästä toista lähelle nyt ja heti...?


 Fantasy Myspace Comments



Niinpä, maailmojen teillä on paljon liikennettä...

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Vihreää on saatava, valkeaan jo hukkuu...


Talvi on upeaa aikaa, mutta jossain vaiheessa mielessä nousee halu täyttää katse muillakin väreillä. Valkoinen tasapainottaa, mutta myös puuduttaa. Uppoudun hetkeksi vihreään, vaikka kirjoitankin valkoisesta. Mitä sillä on väliä, ristiriidat piristävät päiviä ja öitä...


Viime yönä, joskus kello kahden jälkeen, kuljeskelin ja lopuksi seisoskelin lumihangessa, tavalliseen tapaan, tarkentaen katseeni yötaivaalle.


Taivaalla näkyi pilvien erikoinen joukkopako. Leveät harsokaitaleet liikkuivat poikittain, rispautuen vähitellen reunoistaan, enemmän ja enemmän, kunnes koko kudelma oli lopulta hajalla, levällään leväten mustikansinisellä taivaalla.

Koivujen oksat värähtelivät hiljaa hiljaisuudessa, oli suden hetki pääkaupunkiseudulla.


Päivällä, joskus kahden pintaan, aurinko valaisi hanget ja vaelsi lumiselta kummulta toiselle, lämmittäen niiden pintaa, tehden tietä keväälle ja soliseville pienille sulamisvesipuroille. Lumikasat muistuttivat likilaskuisia pannukakkuja, joista meikäläinen on suorastaan kuuluisa.

Pulleanpehmeät vanupilvet riensivät kiitolaukkaa yli taivaankannen, puuskittaisen ja riehakkaan tuulen takaa-ajamina. Koivujen oksat piiskasivat raivolla kylmänpaljaita runkojaan, saaden ohuen valkoisen kuorikerroksen irtautumaan ja lentämään ilmassa kuin pätkityt matonkuteet.

Tuuli temmelsi vapaana ja rajuna, tempaisi mukaansa lunta, joka pyörteili tuulessa kuin savu talojen katoilla.



Nyt kun luonnossa tapahtuu koko ajan muutoksia, en malttaisi millään pysytellä sisätiloissa. Sitäkin on tehtävä, kun elämä ei nyt kuitenkaan ole yhtä luonnossa hurmioituneena kulkemista. Aion kuitenkin jokaisena vapaana hetkenäni tallustella mailla ja mannuilla, metsissä ja purojen varsilla, autioilla pihoilla, lähellä luonnon eläviä  ja kaukana ihmisistä. Tämä ei ole lupaus vaan toteamus...

Kuvia oudoilla paikoilla, oudoissa olosuhteissa...

Kävin herkuttelemassa kuvablogeissa, ja täytyy taas kerran todeta, että niistä tulee vallan veikeä ja hyvä mieli. Uskomattomia kuvia, maalausten kaltaisia, värien loistoa ja harmonialla leikkiä. Niissä näkee parhaiten talven väsymisen ja väistymisen sekä kevään iloisen etenemisen.

Fantasy Myspace Comments

Kiitos siitä, että kuvaatte paikoissa, joihin muut eivät vaella, hytisette viimojen piiskattavina kylmillä teillä tietymättömillä ja ennen kaikkea, jaatte upeat otoksenne muiden kanssa. Tietäisittepä miten ne hierovat sielua, vaikuttavat ajatusmaailmaan ja tuovat kauneutta elämään. Ei ihme, että nykyisin puhutaan kuvaterapiasta, vaikka uskonpa hyvinkin, että ennen termin keksimistä, kuvien katselua ja niihin eläytymistä osattiin hyvinkin käyttää hyödyksi ja iloksi


Fantasy Myspace Comments

Nostan huiviani jokaiselle teistä, jotka oudoissa olosuhteissa, oudoilla paikoilla jaksatte kuvata, taltioida tunnelmia muiden nautittavaksi. Kun olen oikein omituisessa, joskus jopa surkeassa olotilassa, painun kuvablogeihin riehumaan. Etsin niistä mielentilaani muuttavia kuvia, jotka hetkessä vievät toisiin tunnelmiin, poistaen itseni hetkeksi itsestäni ja synkistä mielentiloistani. Ja joka kerta, ihme tapahtuu, kuvat muuttavat mielentilani toiseksi, valoisammaksi ja kauniimmaksi.



Miten monta terapeuttia kuvat ovat tehneet työttömiksi? Toivottavasti tarpeeksi monta. Jos sanoilla on valtava voima, kuvilla on varmasti sama voima ellei suurempikin. Ne todella vaikuttavat syvällä meissä, jäävät mielemme albumeihin, palaten kerta toisensa jälkeen parantamaan elämästä viottunutta mieltä. Niinpä, hyvän henkisen perusterveyteni suurin voimistaja ovat kuvat, teidän kuvanne.

Kiitän, niiaan ja tarvittaessa vielä kumarrankin. Sovitaan nyt näin ensi hätään, että olen tuo huuliharppua pahoinpitelevä orava ja soittelen teille kiitosserenadia, hyvin tai huonosti, sillä ei liene väliä, ajatushan tässä on tärkein...


Music Myspace Comments

Ja muuten, kuvat jääputouksista olisivat todella kova juttu...