BLOGGER TEMPLATES - TWITTER BACKGROUNDS »

maanantai 28. helmikuuta 2011

Nyrjähtäneitä niskoja ja usvarättejä...

Niin mukavaa kuin ihmisten tapaaminen onkin, se on myös äärettömän väsyttävää, varsinkin tällaiselle sosiaaliselle erakolle kuin minä. Ihmiset pieninä annoksina ovat elämän suola ja harvinaiset mausteet, suurina annoksina ei maustettu ruoka enää maistu, siitä vain yrittää selvitä hengissä loukkaamatta kokkia.

Friends Myspace Comments

Onneksi ovat yöt, jolloin on mahdollista koikkelehtia ulkona lumessa, tarkkailla muutoksia ja pieniä jälkiä hangilla. Tuntuu jollain tavalla ristiriitaiselta kirjoittaa väsymisestä ihmisiin, kun samaan aikaan yksinäisyys vain lisääntyy maailmassa. Kohtuus on tässä kohtaa varmasti oikea sana paikallaan. Kohtuullisesti ystäviä, kohtuullisesti yksinäisyyttä, olisiko siinä hyvän elämän resepti?

Friends Myspace Comments

Tätä kaikkea ehdin mietiskellä mielessäni keskiviikon ja torstain välisenä yönä repäistessäni itseni ulos maailmaan, nauttiessani yöilman kirpeästä kosketuksesta ihollani.

Miten kaunis yö olikaan ja enimmäisenä katseeni kohtasi suuremmoisen yötaivaan, jonka halki pilvet liukuivat rauhalliseen tahtiinsa. Ja se taivas, oli kuin taivaalle olisi levitetty läpinäkyvä vaaleanpunainen kalvo, jonka takaa musteen tumma sini synkensi valosaasteen vaarallisen ja uhkaavan väriseksi. Tätä taivasta vasten koivujen rujot luurangot nojasivat kuin terävällä tussilla piirrettyinä, lisäten entisestään uhkaavaa tunnelmaa.

Totta totisesti, hangella näkyi kuin näkyikin pieniä jälkiä, tällä kertaa ne vain näyttivät kissan jalanjäljiltä. Mikäli olisin lähtenyt saapastelemaan pitemmälle, olisin varmasti kohdannut muitakin jälkiä, mutta tällä kertaa päätin vain seisoskella hangessa ja nyrjäyttää niskani yötaivaan ihastelussa.

Fantasy Myspace Comments

Joskus vähän on paljon, ja sinä yönä tulin vähästä onnelliseksi.

Käväisin uudemman kerran ulkona vielä joskus kello viiden aikoihin, jolloin outo usva liikehti puiden rungoilla. Se oli sikäli erikoinen ilmiö, että tavallisesti usva liikkuu seinäminä tai laattoina, mutta tämä usva oli kuin pieniä riepuja heitettyinä ilmaan. Niistä ei saanut kiinni eivätkä ne muodostaneet kokonaisuutta, ne vain liikkuivat puiden lähellä, hitaasti muotoaan muuttamatta.

Ilmeisesti tämä aamuyön seisova usva oli yhdessä kiristyvän pakkasen kanssa sokeroinut koivujen oksat  luonnottoman valkoisiksi luisiksi sormiksi, jotka keinahtelivat keveästi tuulessa.

Ja niinpä yöllisen hangessa seisoskelun tuloksena tunsin taas iloa ihmisten tapaamisesta...

5 kommenttia:

a-kh kirjoitti...

Viiden aikaan aamulla katselin tähtikirkasta taivasta.

a-kh kirjoitti...

ulkona

Kaarnikka kirjoitti...

Just samanlaisia mietteitä on joskus seilannut mielessäni ihmisistä :) Mittee sinä sielä ulkona, etkö nuku yöllä... vai joudutko päivystämään tms. Minä olisin mielelläni yöllä tutkimassa sen elämää, mutta kun on jaksettava aamulla töihin, on pakko nukkua.

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hei a-kh!
Olen kateellinen tähtikirkkaasta taivaasta. Olen viimeksi nähnyt todella puhtaankirkkaan tähtitaivaan viimeksi Käsivarren Lapissa, Meekon laaksossa. Etelän tähtitaivaat ovat himmeä kuvajainen siitä, mitä voisi olla.

Hei Kaarnikka!
Saan vuorokauteen mahtumaan vallan mahdottomasti sen takia, että kuulun niihin hulluihin, jotka ovat koko elämänsä selvinneet neljän tunnin unella. Jossain vaiheessa iltaa saatan ottaa 15-30 minuutin päiväunet ja sillä porskutellaan eteenpäin.

Enkä muuten ole koskaan kärsinyt unettomuudesta, päin vastoin. Olisi mukavaa, jos vuorokauteen saisi ängettyä vielä muutaman tunnin lisää, niin ehtisin koikkelehtimaan ulkona enemmän.

Anonyymi kirjoitti...

Sain teokseni kohdalla blogisi Digg ja Stumble Upon. Nautin käsittelyssä teidän kommentteja.