BLOGGER TEMPLATES - TWITTER BACKGROUNDS »

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Sulavia pitsejä, lenteleviä mörrimöykkyjä...

Yöllinen kävely oli suorastaan mannaa väsyneille aivoille. Sain pitkästä aikaa nukuttua muutaman tunnin ja nyt on jopa toivoa unirytmin muuttumisesta kohtuullisen normaaliksi. 

Nämä valvotut yöt ja nukutut päivät ovat suorastaan turruttaneet aivot ja jos kohta on mahdollista, typerryttänneet aivoni entistä sekaisemmaksi. Loma tähän aikaan vuodesta ei taida olla oikein meikäläisen heiniä...

Hello! Myspace Comments

Ilman muuttuminen talven valkoisesta ihmemaasta sulavaksi jääkeliksi aiheutti muutamia varotoimenpiteitä yökävelylle lähtiessäni. 


Kunnon kuviopohjakengät ja kävelysauvat varovaista köpöttelyä tukemassa pelastivat ilmeisesti pahemmilta vahingoilta, sillä niinhän menin nurin kuin mörrimöykky konsanaan. Yhtäkkiä pötkötin selälläni, ketarat kohti taivasta ja kävelysauvat ilmassa viuhtoen.

Itsetuntoni sai kolahduksen, selkämys kastui ja ilmeisesti muutama mustelma ilmestyy muistuttamaan ilmalennostani, ei sen pahempaa.

Mutta se luonto, sen havainnointia ei yksi ilmalento pilannut. Alla mielen muistikirjasta valittuja paloja:

Jääksi muuttuva märkä sohjo rapisi oudosti jalkojen alla, vesipisarat tipahtelivat kattojen raskaista lumipeitteistä, mätkähdellen äänekkäästi märkään maahan. Sulaessaan lumi muodosti sangen mielenkiintoisia pitsireunaisia pienoisveistoksia, jotka nopeasti muuttivat muotoaan sulaakseen nopeasti pois.

Ankeaa valoa hohtava taivas oli peittynyt likaisen vaaleanpunaisen ja harmaan eri sävyiseen pilvimassaan. Märältä ja raskaalta tuoksuva ilma, jota oli uskomattoman hyvä ja helppo hengittää...

Kosteana kiiltävä ohut jää asfaltin päällä ja paljaaksi auratut ja kalutut tiet kuin mustat nauhamakaroonit valkean lumen keskellä muodostivat helppoja polkuja seurata.

Aamusella, unen jälkeen, joskus kello 6:n aikoihin alkoi kuulua talitinttien lyhennetty versio titityystä lähipuiden oksilla. Aamun ollessa pimeä, en erottanut puun oksalla jököttävää, vikkelästi pyörähtelevää isompaa möykkyä tarkemmin, mutta äänestä tunnistin sen verran, että kuoroon lehahti itse oopperadiiva-rastas, joka päästi oman rääkäisynsä tinttikuoron aloittamaan äänisoppaan.

Itse asiassa, oli mukava kuulla vaihteeksi lintujen pulinaa puissa, jään rapinaa jalkojen alla ja nokka tuhisten haistella öistä ilmaa.


Erinomaista alkanutta päivää...

0 kommenttia: