BLOGGER TEMPLATES - TWITTER BACKGROUNDS »

maanantai 10. tammikuuta 2011

Surun kauneus...

Sanat pyörivät päässäni, marssivien muurahaisten lailla ne pyrkivät kekoa kohti, mutta sanamuurahaisilla on aivan selkeä navigointiongelma. Niiden pesä on hukka-nimisessä paikassa, jonne ei tänään ole järjestetty julkista liikennettä.

Mieliala on heilahdellut väsymyksestä turtumukseen, yhden muutoksen käsittelystä koko elämää koskevien muutoskimppujen käsittelyyn. Pakko tunnustaa, että tänään en jaksa...

Olen säilönyt koneeni kätköihin useita kuvasarjoja, joita katselen silloin, kun silmät ovat ainoat vastaanottavat elimet, silloin kun ihokin on turta ja toisen ihon läheisyys tekee kipeää. Tällä kertaa lataan vain kuvia, en omia terapiakuviani, mutta kuvia, joiden katselu saattaa rauhoittaa toisia rauhattomia sieluja.

Hello! Myspace Comments


Alla olevat kaksi kuvaa sopivat hyvin kuvittamaan tällä hetkellä mielessä myllertäviä ajatuksia.

Fantasy Myspace Comments


On tavallaan halvaannuttavaa havaita, ettei pystykään vaikuttamaan kaikkiin elämässään tapahtuviin asioihin ja tapahtumiin, ei olekaan kaikkivoipainen, vain haavoittuvainen, pieni eksyjä omassa elämässään.

Alla oleva kuva ei itse asiassa kuvasta omia tunteitani, voin olla maassa, mutta en kuopattuna. Valitsin kuvan sen kauneuden perusteella, ja herättäähän se itse kussakin, toivottavasti jonkinlaisia tunteita. Niitä tunteita, jotka on surtu ja niitä, jotka ovat jääneet surematta. Joten, olkaa hyvä, surun kauneus:

Fantasy Myspace Comments

Ja tämän musiikin tarvitsen rauhoittamaan mieltäni, etsiäkseni tien itsestäni ulos, nähdäkseni kokonaisuuden, mitä se voisi olla, ja sen jälkeen kasata palasista uusi kokonaisuus. On mentävä rikki voidakseen luoda uutta, jatkaa eteenpäin...

2 kommenttia:

Oma tila ja ajatuksia kirjoitti...

Olisi melkein surullista, jos ihminen pystyisi oikeasti olemaan multitalentti omnipotentti. Oma heikkous ja vajavaisuus on vain hyväksyttävä, siten jaksaa ja pystyy hyväksymään myös muiden vajavaisuuden. Näin tämän ajattelen.

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Puhut asiaa,vaan niin tyhmä sitä välillä on, että haluan hanakasti pitää kaikki langat käsissäni ja vaikuttaa kaikkeen, kunnes kupsahdan nokilleni ja elämän tosiasiat palautuvat pikku hiljaa tajuntaan.

Ei niin kovin viisasta ja kova tapa oppia, mutta meikäläisellä vain tuntuu olevan extrakova pää.